Tiedote liittohallituksen kokouksesta

26.08.2023 10:12

Liittohallitus kokoontui vuoden kuudenteen kokoukseen keskiviikkona 16.8.2023.

Liittohallituksen kokous keskittyi vahvasti strategian päivittämiseen tulevaa syyskokousta varten. Päivitetty strategia tarkastellaan vielä syyskuun hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen se tuodaan syyskokouksen hyväksyttäväksi. Ringetteliiton syyskokous pidetään Helsingissä lauantaina 28.10.2023. Kokouskutsu lähtee lokakuun alussa.

Liittohallitus käsitteli Kilpailutyöryhmän päätöstä koskevan Vaps Jääliikunta ry:n valituksen. Liittohallitus totesi, että päätös on tehty liiton sääntöjen mukaisesti ja olevan yhtenäinen muiden vastaavien päätösten kanssa. Valitus hylättiin ja Ringetteliitto informoi päätöksen yhteydessä valittajan oikeudesta mahdollisiin jatkotoimiin.

Liittohallitus kannustaa jäsenseuroja ja liiton toimielimiä tekemään sääntömuutosesityksiä kilpailusääntöihin sekä harrastesääntöihin kaudelle 2024-2025 lauantaihin 30.9.2023 mennessä. Lisätietoja elokuun Seurapostissa ja suora linkki sääntömuutosesityslomakkeeseen.

Ringetteliiton pääkouluttajat on valittu: erotuomareiden pääkouluttajaksi valittiin kesäkuun kokouksessa Petri Pylvänäinen ja elokuun kokouksessa toimitsijoiden pääkouluttajaksi valittiin Mari Sami.

Hallituksen seuraava kokous pidetään tiistaina 19.9.2023.


Tiedote liittohallituksen kokouksesta 5/2023, 7.7.2023

Liittohallituksen heinäkuun kokouksessa hyväksyttiin Ykkösen saralisenssit kilpailutyöryhmän esityksestä. Sarjalisenssit myönnettiin kaikille kaudelle 2023-2024 Ykkössarjaan ilmoittautuneille seuroille: Blue Rings, Forssan Palloseuran Juniorit, Helsinki Ringette, Ilves, Jää-Kotkat, Jääurheiluseura Haukat, Kiekko-Espoo, Laitilan Jyske, Lapinlahden Luistin -89, Nurmijärven Seven Ringettes, VaPS jääliikunta ja VG-62.