Tiedote liittohallituksen kokouksesta

09.05.2023 11:00

Tiedote liittohallituksen kokouksesta 3/2023, 27.4.2023

Liittohallituksen vuoden kolmannen kokouksen asialistalla näkyi kauden päättyminen ja uuteen kauteen valmistautuminen. Hallitus hyväksyi myös viimeiset kevätkokoukselle esitettävät materiaalit kokouksessaan.

Päättyvä kausi huipentuu otteluiden lisäksi myös aktiivisten toimijoiden palkitsemisiin. Liittohallitus päätti palkitsemistyöryhmän esityksestä vuoden palkittavat sekä myönnettävät ansiomerkit. Kaikkien palkittujen toimijoiden nimet julkaistaan kevätkokouksen tiedotteen yhteydessä 13.5.2023 ja kevään aikana liiton sosiaalisessa mediassa. Liittohallitus onnittelee jo tässä vaiheessa kaikkia palkittuja ja kiittää seuroja sekä joukkueita kuluneesta kaudesta!

Palkitsemisten käsittely oli poikkeuksellisen myöhään tänä vuonna liittohallituksessa, ja alkavalla kaudella prosessia kehitetään siten, että palkittavat voidaan huomioida seurojen omissa kauden päätöstapahtumissa.

Valmistautuminen alkavaan kauteen näkyi liittohallituksen päätöksissä: liittohallitus hyväksyi kilpailusäännöt ja harrastesäännöt kaudelle 2023-2024 sekä SM-sarjalisenssin. Ringetteliiton kurinpitosääntö hyväksyttiin kevätkokoukselle esitettäväksi ja siihen voi tutustua vuosikokoukset-sivulla. Hallitus hyväksyi lisäksi erotuomaripalkkiot alkavalle kaudelle ja tarkennetun talousarvion vuodelle 2023 kevätkokoukselle esitettäväksi. Päätösten jälkeen kauden 23-24 sarjoihin ilmoittautuminen on avattu.

Ringetteliiton 40-vuotisjuhlavuosi käynnistyy kevätkokouksesta 13.5.2023. Juhlavuoden valmistelut ovat käynnissä, ja juhlavuosi huipentuu Tie Huipulle -tapahtuman yhteydessä lauantaina 27.1.2024 Turussa pidettävään juhlagaalaan. Syyskokouksen yhteydessä lauantaina 28.10.2023 pidetään juhlaseminaari. Juhlavuoden ohjelmista tiedotetaan tarkemmin valmisteluiden edetessä, mutta kalenteriin kannattaa jo nyt merkitä kaksi päivämäärää: 28.10.2023 ja 27.1.2024.

Ringetteperheeseen saatiin uusi jäsen, kun liittohallitus hyväksyi Säkylän Urheilijoiden / Lännen Kiekon jäsenhakemuksen. Tervetuloa!

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran kesäkuussa 7.6.2023, jolloin asialistalla mm. naisten SM-sarjahakemukset.