Uudistuksia U18-juniorimaajoukkueen leiritoimintaan

23.03.2023 01:09


Kuva: Timo Kupiainen

U18 juniorimaajoukkuetoiminnan tavoitteena on kartoittaa ja löytää ikäluokan lahjakkaat pelaajat, sekä tarjota leiritysten kautta kehittymismahdollisuudet Tie Huipulle -ohjelman piirissä. U18-juniorimaajoukkueessa kaudella 2023–2024 ovat mukana 2006 ja 2007 syntyneet pelaajat. Maajoukkuekauden kevätleirille kutsuttavat pelaajat tullaan julkistamaan huhtikuun puolella.
 

Keväästä 2023 lähtien U18-juniorimaajoukkueen leiritoiminta uudistuu

Maajoukkuetoiminnan vuosikello alkaa totutusti keväällä, jolloin ensimmäinen leiri järjestetään Kisakalliossa. Leirien ajankohdat tulevat pysymään suurin piirtein entisellään, ja tarkemmat päivämäärät löytyvät Ringetteliiton nettisivuilta

Leirit uudistetaan kolmepäiväisiksi (pe-su) siten, että leirit alkavat jo perjantaiaamusta. Pyrkimyksenä on kehittää leirien sisältöä laadukkaammaksi syventäen toimintaa Kisakallion huippuasiantuntijoiden kanssa, sekä tehdä leirin aikataulusta pelaajaystävällisempi.

Pelaajilta vuosien varrella saadun palautteen perusteella aikatauluja saadaan näin vähemmän kuormittavaksi. Kokonaisen perjantaipäivän sisällyttäminen leiriin tuo mukanaan asiantuntijaluentoja sekä testausten siirtämisen aiempaan ajankohtaan, jolloin kuormitus on urheilijalle fyysisesti järkevämpää. Samalla aikaa jää myös koulutehtävien valvotulle tekemiselle sekä yhdelle lisäjääharjoitukselle perjantai-iltana. Perjantaipäivän runko on otettu hyväksi havaitusta yläkoululeirimallista, josta on jo yli viiden vuoden positiiviset kokemukset.

Koska leiri pitenee yhdellä vuorokaudella, myös leirimaksu nousee ylläpidon myötä. Maajoukkueleiritykseen pääsyn mahdollistamiseksi kustannusten suhteen Timanttileiri jätetään menneisyyteen.

Kattava kartoitus pelaajien valintojen pohjalla

Uuden systeemin myötä pelaajat esitetään maajoukkueeseen vanhemmasta C-ikäluokasta vuodenvaihteen jälkeen, jolloin seuravalmentajat C-joukkueissa ovat ehtineet seurata joukkueensa pelaajia koko alkukauden. Tammikuun lopulla U18-juniorimaajoukkueen valmentajat lähettävät vanhimman ikäluokan – alkavalla maajoukkuekaudella 2005 ikäluokan – U21 nuorten maajoukkuetoiminnan piiriin ja kiinnittävät katseensa seuraavaan ikäluokkaan seurajoukkueista saatujen esitysten pohjalta. Kevään viimeinen näytönpaikka pelaajille on perinteisesti C-nuorten SM-turnaus, joka pelataan tänä vuonna Järvenpäässä. 

Kevään U18-maajoukkueleirille harkitaan pelaajat edellä kerrotun kokonaisuuden valossa. Jokaista esitettyä ei automaattisesti kutsuta leirille, mutta toisaalta myös pelaajia, joita ei ole ehdotettu, saatetaan kutsua kevään peliesityksien perusteella. Tämä menettely selkeyttää maajoukkuevalmentajien työtä ja vuosikelloa. Tämä uudistus koskee 2008 syntyneiden ikäluokkaa ja sitä nuorempia. 

Kansainvälinen yhteistyötoiminta tähtäimessä

U18-juniorimaajoukkueen kansainvälisen toiminnan edistäminen on myös edelleen tavoitteissamme. Hyvään vaiheeseen edenneet keskustelut yhteistyömaa Kanadan kanssa saivat kuitenkin yllättävää takapakkia vastapuolen henkilöstöuudistusten myötä. Tarkoituksena on edelleen saada yhteiset kehitysleirit käytäntöön pikimmiten. Tavoitteenamme on, että leireilemään pääsisi jokainen ikäluokka toisena U18-maajoukkuevuotenaan. Muut ringettemaat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa osallistua näille leireille oppimaan, jolloin leirityksiä voitaisiin järjestää monissa eri maissa. Projekti kulkee nimellä Next Gen, ja tästä tullaan tiedottamaan lisää, kun asiat etenevät.

Lisätietoja:
Ringetteliiton osaamisen kehittäjä Matti Virtanen matti.virtanen@ringette.fi
tai U18-juniorimaajoukkueen päävalmentaja Heidi Petrell petrell.heidi@gmail.com