Lahti otti ensimmäisen kiinnityksen BSM-kultaan SOL-Areenalla

20.03.2023 15:54

Sunnuntaina pelatussa BSM-sarjan ensimmäisessä finaaliottelussa kohtasivat Lahti Ringette ja Blue Rings. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja ensimmäisessä erässä nähtiin vain yksi maali, jonka teki Lahden Olivia Ollila. Toisessa erässä maaleja tehtiin vuorotellen. Tahtipuikkoa heilutti erityisesti Lahden Emma Kainiemi, joka iski hattutempun toisen erän aikana. Blue Ringsiltä maalien makuun pääsivät puolestaan Emilia Nurmikoski ja Jenni Mikkola. Pitkälle erätauolle lähdettiin Lahden 4–2-johtoasemassa.

Pitkä erätauko virkisti etenkin lahtelaisten jalkoja, sillä kolmannen erän alussa nähtiin osumat Lahden Miia Purtilolta ja Ida Suokakselta. Kun viimeisen erän alussa Ollila onnistui toistamiseen, ja Kainiemi viimeisteli ottelun neljännen osumansa kahden pelaajan ylivoimalla, ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 8–2 voittoon. Paras kolmesta -systeemillä pelattava finaalisarja on siis katkolla ensimmäistä kertaa ensi viikon lauantaina 25.3 Tuusulassa.

-Me oltiin varmempia alusta lähtien ja pystyttiin pitämään parempi tempo ja vauhti alusta loppuun saakka. Kolmannen erän alkuun tulimme jäätävällä drivella pitkältä erätauolta. Puolustuskolmio pelasi todella tiiviisti ja viimeisenä lukkona toimi maalivahtimme Elisa Korajoki. Keskityimme omaan tekemiseen, Lahden apuvalmentaja Julia Koski kertoo pelin jälkeen.

-Emme saaneet hyvän alun aikana tehtyä maaleja ja Lahti pääsi tekemään muutaman maalin johdon, jota emme saaneet enää kirittyä. Meillä jännitys vei voiton, Blue Ringsin valmentaja Riina Marila kommentoi.

BSM-pronssi ratkesi vasta toisessa jatkoerässä EKSin hyväksi

 

EKS voitti B-nuorten SM-pronssia. (kuva: Sami Kivistö)

Sunnuntaina Raumalla BSM-pronssiottelussa pelasivat Lukko ja EKS. Lukko oli pelin alussa virkeämpi ja sai kurottua kahden maalin johtoaseman, kun Pinja Toivonen ja Siiri Lahtinen onnistuivat molemmat maalinteossa. EKS joutuikin ottamaan aikalisän jo ajassa 3.16. Erän lopussa myös EKSin maalihanat aukesivat, kun Tuuli Laakkonen sai renkaan maalivahti Iiris Korren taakse alivoimalla. Toinen erä oli todella tasainen, ja maaleja tehtiin puolin ja toisin. Pitkälle erätauolle lähdettiinkin kutkuttavissa 5-4 lukemissa.

Kolmannessa erässä ei maaleja nähty lainkaan, ja torjuntoja kertyi Iiris Korrelle 12 ja Hillevi Holmströmille 9. Neljännen erän alussa Nicole Thesleff onnistui maalinteossa tuoden EKSin tasoihin. Jännitys tiivistyi entisestään, kun erän lopussa Lukon Roosa Sarasmäki vei Lukon jälleen johtoasemaan. Tämän jälkeen EKS otti jälleen aikalisän, joka tuotti tulosta. Vain noin puoli minuuttia ennen loppua ajassa 59:29 espoolaisaitio pääsi juhlimaan, kun Aada Mäntyvaara tasoitti ottelun Eveliina Taisin ja Oona Rantalan esityön seurauksena.

Yleisölle tarjottiin jännitystä koko rahan edestä, sillä pronssin kohtalo ei ratkennut vielä ensimmäisessä jatkoerässä. Toisen jatkoerän alussa EKS hyödynsi jälleen mahdollisuuden aikalisään. Tämän jälkeen Nicole Thesleff onnistui EKSin ylivoimalla toistamiseen, joten pronssi lähti EKSin mukana Espooseen.

-Peli oli todella tasainen ja ennen kaikkea fyysinen. Kuten yleensäkin, uskon että tänään voitti se joukkue, joka yksinkertaisesti halusi enemmän ja jonka fysiikka kesti hieman pidempään. Ottelun ratkaisun hetket koettiin varsinaisen peliajan viimeisellä 1,5 minuutilla. Ensin Lukko meni 6-5 johtoon ja vain puoli minuuttia ennen loppua onnistuimme tasoittamaan pelin 6-6:een ilman maalivahtia. Jatkoerissä molemmat joukkueet antoivat kaikkensa ja lopulta onnistuimme ratkaisemaan pelin toisen jatkoerän puolenvälin jälkeen, EKSin valmentaja Janne Ahoniemi kommentoi peliä.

B-nuorten sarjasta palkitaan joukkueiden äänestystulosten perusteella All Stars -kentällinen sekä sarjan vuoden valmentaja. BSM-pronssiottelun yhteydessä palkittiin:

Vuoden valmentaja: Lauri Korpela, Rauman Lukko

All Stars -puolustaja: Tuuli Laakkonen, EKS

All Stars -keskushyökkääjä: Siiri Lahtinen, Rauman Lukko

 

B-nuorten Ykkössarjan mestaruudesta taistelevat NoU Ringette ja VG-62

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu pelattiin Nokialla. Ensimmäinen maali tehtiin jo ajassa 0:23 kun VG-62:n Josefina Vire laukoi renkaan maaliin Ellen Rissasen syötöstä. VG-62:n johtoasema ei kuitenkaan säilynyt kauaa, kun NoU Ringette tasoitti ottelun Niida Jänttin maalilla ajassa 1:35. Ensimmäinen erä oli tiukka ja päättyi lukemissa 2-3 vierasjoukkue VG-62:n hyväksi. Toinen erä jatkui tasaisena, kunnes Ellen Uschanow laittoi renkaan maaliin kuroen VG:lle kahden maalin etumatkan. NoU käytti kuitenkin ylivoiman hyväkseen ja kavensi tilannetta Sonja Eskolan maalilla. Näin pitkälle erätauolle lähdettiin lukemissa 3-4.

Kolmas erä oli jälleen tiukka, ja erässä nähtiinkin vain yksi maali, kun Uschanow viimeisteli toisen osumansa. Viimeisen erän alussa VG-62 puolestaan hyödynsi ylivoimaa, ja myös Rissanen onnistui maalinteossa toistamiseen. Näin vierasjoukkue pääsi jo turvallisen tuntuiseen 3-6-johtoon. Vaikka NoU:n Eskola onnistui vielä kerran maalinteossa, päättyi ensimmäinen finaali VG-62:n voittoon 4-6-lukemin. B-nuorten Ykkösen finaalisarja jatkuu tulevana lauantaina 25.3 Naantalissa.

-Olimme askeleen jäljessä vastustajaa ja he pääsivät hallitsemaan rengasta ja siten ottelua lähes koko ajan. Tavoitteena oli pelata hyvää, omaa peliä ja sitä kautta voittaa ottelu. Emme kuitenkaan päässeet omalle tasolle tänään., NoU:n valmentaja Saara Erasvuo kertoo ottelun jälkeen.
 

B-nuorten Ykkössarjan pronssia FoPSille

 

B-nuorten Ykkössarjan pronssimitalisti FoPS. (kuva: Heidi Ruonela)

B-nuorten Ykkössarjan pronssiottelussa olivat vastakkain Hyvinkää ja FoPS. FoPS oli valmistautunut peliin paremmin ja he saivat maalihanat auki jo ajassa 00:39 Leela Reunasen osumalla. Erässä nähtiin vielä toinen maali, jälleen FoPSin toimesta maalintekijänä Nelli Vilen. Toisen erän alussa FoPS onnistui hyödyntämään ylivoimansa ja pidensi johtoasemaa kolmeen maaliin. Hyvinkää käytti tässä aikalisän, ja pian sen jälkeen Hyvinkään Elina Lehtonen onnistui maalinteossa. Näin pitkälle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen 1-4-johtoasemassa.

Hyvinkää oli saanut erätauolta voimaa ja aloitti maalinteon kolmannessa erässä. Kolmas erä oli tasainen ja maaleja nähtiin vuorotellen molemmilta joukkueilta. Maalinteossa onnistuivat Hyvinkäältä Meeri Häkkinen kahdesti, ja FoPSilta jälleen sekä Vilen että Reunanen. Viimeiseen erään mentäessä FoPS jaksoi paremmin ja erässä nähtiinkin vain FoPSin maaleja. Leela Reunanen sinetöi päivän maalisaldonsa hurjaan viiteen maaliin, minkä lisäksi myös Aino Palosaari osui vierasjoukkueesta. Tämän seurauksena pronssimitalit lähtivät Forssaan lopulta lukemin 3-9.

-Saimme luotua maalipaikkoja läpi ottelun, mutta tänään viimeistely ontui ja vastustaja pisti omista paikoista sisään. Emme olleet ihan pelin alusta asti valmiita, mutta peli parani loppua kohden ja kaksi vikaa erää taisteltiin kunniakkaasti, mutta se ei tänään riittänyt, Hyvinkään päävalmentaja Vera Ketonen kommentoi.

 

B-nuorten finaalisarjat jatkuvat molemmissa sarjoissa tulevana lauantaina. Osa joukkueista striimaavat mitalipelejä omiin kanaviinsa, ja parhaiten saat tietoa mahdollisista ottelulähetyksistä joukkueiden omista viestintäkanavista. Katso täältä tiedossamme olevat livelähetykset.