Ringetteviikon kampanjamateriaalit on julkaistu

15.12.2022 14:22

 

Ringetteviikko on vuosittain järjestettävä ringetteyhteisön oma juhlaviikko, jota vietetään valtakunnallisesti ympäri Suomea 21.-29.1.2023. Joka vuosi uusia ihmisiä tutustuu ringetteen juuri yhdeksänpäiväisen kampanjan aikana. Ringetteviikko onkin muodostunut ringetteväen yhteiseksi perinteeksi, joka järjestetään nyt 11. vuotta peräkkäin. Kampanjan järjestäjänä toimivat paikalliset ringetteseurat yhdessä Suomen Ringetteliiton kanssa.

Ringetteviikon aikana kaikki ringetteseurat markkinoivat yhtä aikaa harrastustoimintaansa omalla paikkakunnallaan: seurat järjestävätkin ilmaisia ringeten kokeilutapahtumia paikkakuntalaisille, kertovat lajista ja pyrkivät tarjoamaan mahdollisuutta tulla mukaan ringeten harrastustoimintaan.
Lisäksi kampanja tulee näkymään isosti sosiaalisen median puolella niin seurojen kuin Ringetteliiton kanavissa.

Olemme julkaisseet valmiit kampanjamateriaalit seurojen käyttöön Ringetteviikon markkinointiin. Löydät kaikki materiaalit, ideointioppaan ja vinkit nettisivuiltamme täältä.
 

PELIPAITAPÄIVÄÄ VIETETÄÄN RINGETEN SYNTTÄREINÄ MAANANTAINA 23.1.2023

Ringette sai alkunsa Suomessa tammikuussa 1979 Turussa, kun turkulaista naisten jääkiekkojoukkuetta valmentanut Juuso Wahlsten saapui Kanadasta tuoden ringetterenkaita mukanaan. Wahlsten toi tuolloin rinkulat aiemmin jääkiekkoa pelanneen tyttöporukan harjoituksiin Kupittaan jäälle ja pyysi pelaajia kääntämään mailansa toisinpäin. Näin ensimmäiset ringetteharjoitukset saivat alkunsa Suomessa, ja suomalaisen ringeten historian kirjoihin kirjattiin ylös päivämäärä 23.1.1979.

Haluamme kunnioittaa suomalaisen ringeten historiaa ja jatkossa ringetteviikon perinteistä pelipaitapäivää vietetäänkin aina ringeten syntymäpäivänä – eli tänä vuonna maanantaina 23.1.2023. Ringeten synttärien kunniaksi toivommekin näkevämme mahdollisimman paljon
ringetteseurojen pelipaitojen loistoa niin jäähalleilla, ulkojäillä,
kotona kuin myös sosiaalisen median puolella.
 

TIE HUIPULLE –TAPAHTUMA KRUUNAA RINGETTEVIIKON

Ringetteviikko huipentuu Tie Huipulle -tapahtumaan, joka järjestetään Vantaalla Tikkurilassa 28.-29.1.2023. Pitkän odotuksen jälkeen ringetteväki pääsee näkemään kun tulevaisuuden tähdet kokoontuvat saman katon alle Tikkurila Areenalle.

Lue lisää ja katso tapahtuman aikataulu tapahtuman uutisesta.

 

MITÄ OLISI RINGETTEVIIKKO ILMAN SUOSITTUJA MINIGAMES-OTTELUITA?

Myös junioreiden supersuosittu Kohti Unelmia -minigamesturnaus tullaan näkemään Tie Huipulle -tapahtuman yhteydessä 28.-29.1.2023. Kohti Unelmia -minigamesturnaus järjestetään lauantaina ja sunnuntaina F -junioreille Tikkurila Areenalla ja  E- sekä C-B -ikäluokille Vantaalla Tikkurila Areenan harjoitusjäähallissa lauantaina. Turnaus pelataan kaikissa sarjoissa minigames-formaatissa.

Kokoa siis jo nyt oma joukkueesi kasaan, keksikää joukkueellenne nimi ja olkaa valmiina ilmoittautumaan mukaan, paikkoja on rajoitetusti! 

Lue lisää Kohti Unelmia -turnauksesta ja ilmoita joukkueesi mukaan!