Tässä on Suomen Ringettemaajoukkue MM-kotikisoihin

24.08.2022 16:04

 

Kuva: Andre Vandal

Suomen ringettemaajoukkue 31.10.–6.11.2022 Espoossa pelattaviin MM-kotikisoihin on valittu. Kokenut joukkue haluaa tehdä suomalaista palloiluhistoriaa, kun Suomen ringettenaiset hakevat jo kymmenettä maailmanmestaruuttaan MM-kotiareenallaan.

Ringettemaajoukkue lähtee MM-kotikisoihin uuden päävalmentajan Pasi Katajan johdolla, joka palasi maajoukkueen ruoriin lähes viidentoista vuoden tauon jälkeen.

- Meidän matka, meidän juttu, alkoi 2020 keväällä, kun tuli oma valinta päävalmentajaksi. Sen jälkeen alkoivat toimihenkilövalinnat ja käytännössä koko prosessi laitettiin käyntiin. Valitettavasti sen jälkeen aika nopeasti lähti Suomessa pandemia liikkeelle. Yritimme viedä leirit läpi suunnitelman mukaan, mutta matkalle tuli tietenkin pieniä peruutuksia, esimerkiksi Tie Huipulle -tapahtuman peruutus, mikä oli meille tärkeä pelaajien valintaprosessin paikka, Kataja taustoittaa.

Kataja korostaa tiedotustilaisuudessa valmennustiimin olevan tyytyväinen valittuun joukkueeseen.

- Meillä on useita maailmanluokan pelaajia, jotka ovat pystyneet jo aikaisemmissa kisoissa henkilökohtaisella panoksellaan tekemään ratkaisuja. Meillä on myös erittäin kokenut, vahva puolustus, fyysisesti ja henkisesti, mihin ollaan panostettu, Kataja jatkaa.

MM-kisajoukkueessa ovat mukana muun muassa joukkueen avainpelaajat Anne Pohjola, Susanna Tapani, Maria Perkkola, Katariina Kurikko, Maija Väyrynen sekä äitiyslomalta paluun pelikentille tehnyt Miranda Välisaari.

- Odotan innolla kovia pelejä ja sitä, että siellä on kotiyleisö toivottavasti sankoin joukoin katsomossa. Nyt kun katsoin tätä listaa, niin meni ihan kylmät väreet, kuinka taitavia pelaajia siellä on ja kuinka paljon siellä on kokemusta, Välisaari kommentoi julkistustilaisuudessa.

- Itselläni on ollut vähän erilainen valmistautuminen näihin kisoihin: esikoistytär syntyi vuosi sitten ja nyt on saanut hänen kanssaan viettää aikaa. Täytyy sanoa, että ihan eri tavalla nauttii pelaamisestakin tällä hetkellä. Se (lapsen kanssa oleminen) tuo tosi hyvän vastapainon pelaamiseen ja on opettanut paljon semmoista hetkessä elämistä, Välisaari jatkaa.

Ringettemaajoukkueen mukana ensimmäisiin naisten MM-kisoihinsa valmistautuu Hanna Ovaska. Hän korostaa tiedotustilaisuudessa odottavansa malttamattomana kotiyleisön tunnelmaa ja Kanadan kohtaamista vuosien jälkeen.

- Tässä on pitkään tehty töitä siihen, että pääsee tähän kisaprojektiin mukaan. En olisi silloin 2016, kun pelasin nuorissa ja katsoin naisten pelejä, osannut uneksia, että pääsen seuraavissa kotikisoissa pukemaan sinivalkoista päälle. Niin tuntuu kyllä hienolta, Ovaska kertoo.

 

Tässä on Suomen ringettemaajoukkue MM-kotikisoihin Espooseen:

Maalivahdit: 

Kaisa Katajisto, Nokian Urheilijat  

Hanna Minkkinen, Kiekko-Espoo  

Maria Perkkola, RNK Flyers  


Puolustajat:

Jasmin Kiiski, RNK Flyers  

Emmi Merelä, Nokian Urheilijat   

Hanna Ovaska, Nokian Urheilijat   

Kaisa Viren, Nokian Urheilijat   

Miranda Välisaari, RNK Flyers 


Hyökkääjät: 

Kaisa Hurske, Nokian Urheilijat   

Marianna Kuiko, RNK Flyers  

Katariina Kurikko, Kiekko-Espoo  

Helmi Laivuori, Helsinki Ringette  

Camilla Ojapalo, Helsinki Ringette   

Anne Pohjola, RNK Flyers  

Roosa Salonen, Nokian Urheilijat  

Riikka Sjögren, Kiekko-Espoo  

Susanna Tapani, RNK Flyers   

Maija Väyrynen, Nokian Urheilijat

 

Marjukka Virran kapteeniuran aikana Suomen maajoukkue ei ole hävinnyt ainuttakaan ottelua. (Kuva: Andre Vandal / International Ringette Federation)

MM-turnaus käynnistyy maajoukkuevalmentajan rooliin siirtyneen lajilegendan pelinumeron jäädytyksellä

Vaikka joukkueen runko on pysynyt pitkälti samana edellisistä 2019 Kanadan Burnabyssa pelatuista MM-kisoista, joukkue on kokenut myös merkittäviä muutoksia. Joukkueen valmennus on vaihtunut, minkä lisäksi maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni, seitsemän maailmanmestaruutensa myötä kansainvälisesti menestynein ringettepelaaja Marjukka Virta, päätti menestyksekkään uransa edellisiin MM-kisoihin. Virta ehti johdattaa kapteenina Suomen maajoukkueen kuuteen MM-kultaan. Hänen kapteenina ollessaan – yli vuosikymmeneen – joukkue ei ole hävinnyt ainuttakaan ottelua. Kunnioittaakseen hänen uraansa, Suomen Ringetteliitto on päättänyt jäädyttää Virran pelinumeron 4.

- Marjukka Virta on monen superlatiivin huippu-urheilija, jonka saavutukset ovat suomalaista urheiluhistoriaa, millä mittarilla tahansa. Ykkönen on ykkönen, myös tätä erityisen juhlavaa perinnettä ringetessä käynnistettäessä, kertoo Suomen Ringetteliiton puheenjohtaja Markku Koli.

Pelinumeron jäädytys järjestetään Suomen ja Kanadan ensimmäisen harjoitusottelun yhteydessä Turussa Marli Areenalla tiistaina 1.11.2022. Lisäksi Virran kunnioitettava ura tallentuu urheilun kansalliskokoelmaan, kun ringette nostetaan osaksi Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON päänäyttelyä loppusyksyllä.

- Tuntuu uskomattomalta, että saan olla ensimmäinen pelaaja, jonka pelinumero jäädytetään. Aika meni kuin siivillä pelatessa, eikä sitä oikein missään vaiheessa pysähtynyt miettimään, että mitä kaikkea sitä onkaan tullut saavutettua. On ollut etuoikeus saada pelata aina maailman parhaiden kanssa. Ja suurin kunnia on ollut saada toimia kapteenina uskomattoman taitavassa joukkueessa. Kiitos kaikille, kun olette tehneet tällaisen kunnianosoituksen minulle mahdolliseksi, Virta kommentoi tunteikkaana.

Ringeten MM-kilpailut ja samanaikaisesti pelattavat U21 nuorten MM-kilpailut järjestetään Espoossa 31.10.–6.11.2022. Yle esittää suorana molemmat naisten MM-finaaliottelut sekä U21:n nuorten ratkaisevan MM-finaalin. Naisten maajoukkueen ensimmäinen MM-finaali pelataan 4.11.2022 Metro Areenalla.

 

Lisätiedot:

Yvonne Koch

Maajoukkueen viestintävastaava

Suomen Ringetteliitto ry

+358 44 9925450

mj.viestintä@ringette.fi


Liitteet

Lataa lehdistömateriaalit täältä. Kuvat vapaaseen käyttöön kuvaajan nimi mainiten.

 

MM-kotikisoihin on aikaa enää noin kaksi kuukautta. Olethan jo tutustunut kisojen nettisivuihin? Liput MM-kotikisoihin on nyt myynnissä. Osta liput syksyn ringettespektaakkeliin ja nauti ringette-elämyksestä, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin nähty! Osta liput täältä.