U21 ja U18 nähdään ensi viikolla kisakalliossa testileirillä

13.08.2022 10:39


Kuva: Timo Kupiainen

U21-nuorten maajoukkueen MM-kotikisoihin valmistautuminen jatkuu ensi viikonloppuna viimeisellä testileirillä Kisakalliossa. Leirin jälkeisellä viikolla keskiviikkona 24.8. lopullinen kisajoukkue tulee olemaan selvillä.


Valmennuksella vaikeita valintoja edessä

Elokuun leirille on valittu 23 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahtia. Huhtikuun leirin testitulokset purettiin kesän alussa joukkueen kesken, joiden pohjalta kehitettiin kesäharjoittelua. U21-joukkueen fokus onkin ollut pitkään fysiikassa, ja nyt valmennus haluaa nähdä kehitystä testeissä. 

Odotettavissa on kovatempoinen viikonloppu, sillä testien lisäksi jäällä annetaan nyt viimeisiä näyttöjä kisapaikkaa varten. 

-Reilu kaksi vuotta olemme saaneet seurata U21-ryhmän taitavia pelaajia, ja joukkueen valinta tulee olemaan vaikea, U21-joukkueen päävalmentaja Nina Sundell avaa. 


Katso sunnuntain leiripelit Youtubesta

Sunnuntaina 21.8. Kisakalliossa sekä naisten että nuorten leiri huipentuu kahteen leiriotteluun. Naiset ja nuoret pelaavat vastakkain, ja vauhdikkaita pelejä voi seurata Youtubesta Ringette LIVE -kanavalta. Myös yleisö on tervetullut paikan päälle Kisakallioon.

Otteluiden aikataulut:

9.00-11.00 Naiset vs. U21
13.30-15.30 Naiset vs. U21
 

Kutsuttujen pelaajien lista

 

U18-juniorimaajoukkue kokoontuu noin 50 pelaajan voimin


Kuva: Timo Kupiainen

U18-juniorimaajoukkueessa nähdään tällä kaudella 2005 ja 2006 syntyneitä pelaajia. Kummastakin ikäluokasta on valittu 22+3 pelaajaa tulevan viikonlopun leirille Kisakallioon.

Vanhempi ikäluokka valmistautuu MM-kisojen alla lauantaina 29.10. pelattavaan harjoitusotteluun USA:ta vastaan. Leirin jälkeen on tarkoitus alkaa koostaa otteluun valittavaa joukkuetta, joten tunnelma 2005 syntyneiden kesken tiivistyy jännittäväksi.

2006 syntyneiden ryhmää on hieman sekoitettu suhteessa kevään leiriin.

-Haluamme valmennuksen kanssa nähdä 2006 vuoden ikäluokkaa mahdollisimman laajalti, ja antaa mahdollisuuden sen ansaitseville. Tiukkoja valintoja täytyi siis tehdä, juniorimaajoukkueen päävalmentaja Heidi Petrell tiivistää
 

Kutsuttujen pelaajien lista
 

Otathan maajoukkueiden somet seurantaan, niin pääset aistimaan tunnelmaa Kisakalliosta!

U21 ja U18: Facebook Ringette Junior Teams Finland Instagram @ringettejuniorteamsfi

Naiset: Facebook Ringette Maajoukkue Instagram @ringettemaajoukkue