U21 ja U18 maajoukkueet ahkeroivat viikonloppuna Kisakalliossa

25.04.2022 20:16

 

Kuva: Yvonne Koch

U21 nuorten maajoukkue ja U18 juniorimaajoukkue viettivät viikonloppunsa testileirin merkeissä Kisakalliossa

U21 joukkueella leirillä testaamisen lisäksi teemana pelaaminen ja yhteisen pelityylin löytäminen

- U21 joukkueen huhtikuun leiri oli kaikin puolin onnistunut, ja tottakai tärkeä näyttöpaikka pelaajille, kun tammikuun tähdistötapahtuma peruttiin, totesi nuorten joukkueen valmentaja Petra Ojaranta.

Leirillä pelattiin kaksi leiripeliä, joiden lisäksi testattiin fyysisiä ominaisuuksia laajasti sekä vietettiin yhteistä aikaa nuotion äärellä. 

- Peleistä jäi hyvä ja luottavainen fiilis, kun kotikisat jo kovaa vauhtia lähestyy. Harjoituksissa ja testeissä laitetaan kaikki likoon, ja taistellaan tilanteet loppuun, mutta kannustetaan ja tsempataan myös kaveria! Meillä on erittäin hyvä ryhmä, niin jäällä kuin jään ulkopuolella, summasi Ojaranta tyytyväisenä.

Suomella voidaan siis odottaa olevan erittäin kilpailukykyinen joukkue kotikisoihin, mutta lopullista kokoonpanoa saadaan odottaa syksyyn asti. Pelaajilla on tiukka kesä edessä, kun kehitystä tarkastellaan Kisakalliossa vielä syksyllä ennen kisajoukkueen kasaamista. 

Leirin opit ja kehityskohteet on otettu talteen – kohti kotikisoja!

Kuva: Yvonne Koch

Juniorimaajoukkueella katseet kestävyysharjoittelussa

Myös U18 juniorimaajoukkue sai rehkiä niin jääharjoitusten kun testienkin parissa ahkerasti koko viikonlopun ajan. 2005 ikäluokka teki tutun ansiokasta työtä ja uusi ikäluokka 2006 suoriutui ensimmäisestä juniorimaajoukkueleirityksestään niin ikään mallikkaasti.  

Pelaajat pääsivät pohtimaan työpajojen merkeissä fyysisen kestävyyden kehittämistä sekä palautumisen edellytyksiä. 

- U18 joukkueet edustivat ikäluokkiaan hyvällä asenteella intensiivisellä testileirillä. Kestävyys-teema selvästi puhutteli ja toivommekin, että kesäharjoittelussa pelaajat saavat seuravalmennukselta tukea henkilökohtaisiin tavoitteisiinsa, joita leirillä asetettiin, kertoi päävalmentaja Heidi Petrell.

Kesäharjoitteluun toivotaan siis oikeanlaista panostusta ja motivaatiota. Maajoukkueleireilyt jatkuvat kesän jälkeen, jolloin uuden kauden alku häämöttää jälleen edessä päin. 

Instagramista ringettejuniorteamsfi  voit käydä kurkistamassa minkälaista menoa leireillä nähtiin viikonlopun aikana!