Ringettematkalla

12.01.2024, Sanna Vieras / VaPS

 

Kun näin nelikymppisenä miettii omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, nousee sieltä melko päällimmäisenä mieleen omat muistot harrastusten ja etenkin ringeten parista. Olin liikunnallinen lapsi ja pelasin eri pelejä, mutta mikään niistä ei ollut lähellekään niin tärkeä ja rakas laji minulle kuin ringette. 

Aloitin pelaamisen alta kymmenvuotiaana ja muistan, miten alkuaikoina seisoin ulkojäillä isot varusteet päällä nilkat taittuneina ja ihailin isompien tyttöjen luistelu- ja pelitaitoja. Melko nopeasti omatkin taidot karttuivat ja harjoituksista ja pelireissuista tuli olennainen osa arkea. Joukkueeseen kuuluminen ja pelikaverit tulivat tärkeiksi. Siihen aikaan pelireissuille, niin lähelle kuin kauas, lähdettiin aina isolla bussilla. Pakattiin eväät, kannettiin kamat ja istuttiin bussiin. Peli- ja turnausreissuista on lukuisia hienoja muistoja, jotka osin liittyvät peleissä onnistumisiin ja osin koulumajoituksissa tapahtuneisiin hauskoihin tapahtumiin.  

Yläkoulun loppupuolella meidän ikäiset siirtyivät pelaamaan naisten joukkueeseen. Muutos oli iso ja usein reissuilla isompien pelaajien jutut kuumottivat meidän “pikkutyttöjen” korvia. Nopeasti saimme pelirytmistä kiinni ja pelitaidot kehittyivät hurjasti. Ei mikään ollut hienompaa kuin jännien ja nopeatempoisten pelin päätteeksi lähteä voittajana kotiin. Lukiovuosina pelaaminen oli ihan parasta. Treenasimme kovaa ja meillä oli hieno porukka. Näitä vuosia näin vanhempana usein muistelee ja toivoo, että jokainen nuori löytäisi itselleen sen oman tärkeän jutun, joka kantaa arkea ja elämää eteenpäin.  

Opiskelu- ja ruuhkavuosina ringette jäi taka-alalle pitkäksi aikaa. Oma tyttöni kiinnostui lajista eskarilaisena ja vuoden ringettekoulun jälkeen hänen oli aika siirtyä F-junioreihin. Valmentajaa ei ollut, joten minulle oli luontevaa palata jälleen jäälle, tällä kertaa pikkutyttöjen valmentajana. Meillä, äidillä ja tyttärellä, on nyt takana 1,5 vuotta yhteistä ringettematkaa. Olen onnellinen, että tyttäreni on innostunut näin hienosta lajista. Meillä on pieni, mutta sitäkin kivampi joukkue ja tytöillä on aidosti hauskaa yhdessä niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Ringette on tuonut monelle liikunnan ja pelaamisen lisäksi uusia ystäviä.  

En osaa sanoa, mikä vuosien varrella on ollut ringeten tähtihetkeni, ehkä jokin voittomaali tai turnausvoitto tai ehkä oman tyttären taitojen karttuminen ja sitä kautta onnistuminen. Yksittäisiä tähtihetkiä tärkeämpää on kuitenkin kokonaisuus. Se, että sai ja saa elää elämää tehden jotakin sellaista mistä kovasti nauttii ja mikä antaa elämälle sisältöä ja merkitystä. Sitä ringette on minulle aina ollut.  

 

Sanna Vieras, VaPS, entinen pelaaja ja nykyinen F-tyttöjen valmentaja