#7 Virpi "Juice" Karjalainen

Uranuurtaja

Kuuleman mukaan Virpi Karjalainen oli jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen ilmoittanut valmentajalle, että hänestä tulee hyvä ringetessä. Näin, vaikka hän tuskin pysyi luistimilla tuolloin. Kehitys oli sittemmin nopeaa ja Virpi Karjalaisen erityiseksi piirteeksi muodostui erilaisten ringettekikkojen opettelu. Hän oli ensimmäinen muista edukseen erottuva tekniikkataituri, joka pystyi usein yllättämään vastustajansa. Virpi Karjalainen aloitti peliuransa puolustajana ja eteni laitahyökkääjästä sittemmin keskushyökkääjäksi.  

Virpi Karjalaisen menestyksen taustalla olivat valtava harjoittelumäärä, joka näyttäytyi valmiutena ottaa koko kenttä haltuun sekä erinomaisena pelinlukutaitona. Hän oli otteissaan varma, rauhallinen ja analyyttinen; esimerkillinen joukkuepelaaja, joka oli myös kaikkien hyväntuulinen ja huumoria viljelevä kaveri.

Virpi Karjalainen kehitti pelikäsitystään Kanadassa kaikkien aikojen ensimmäisten ringeten maailmanmestaruuskisojen jälkeen. Hänen kokemuksensa oli tärkeä Suomen voittaessa ensimmäisen ringeten naisten maailmanmestaruuden vuonna 1994. Kisojen jälkeen Virpi Karjalainen palasi Kanadaan, osallistuen siellä menestyksellisesti Kanadan naisten ringettemestaruuskisoihin.

Virpi Karjalainen oli ensimmäinen suomalainen nainen ringettemaajoukkueen päävalmentajana. Hänen valmentajakaudellaan maailmanmestaruuksien voittamisesta tuli vakiintunut tapa.

Ringeten naisten SM-sarja (Hyvinkään Jää-Ahmat, Helsinki Ringette, Espoon Kiekkoseura)
Kaksi ringeten naisten Suomen mestaruutta 1995 ja 1997 (Hyvinkään Jää-Ahmat)
SM-sarjan arvokkain pelaaja (Agnes Jacks Trophy) 1995
SM-sarjan pistekeskiarvo 3.27
Ringeten naisten maailmanmestari 1994
Ringeten EuroTourin voittaja 1998
Kanadan ringeten mestaruuskisojen hopea 1994 (Regina Pacers)
Juniorivalmentaja Hyvinkään Jää-Ahmat
Valmentaja SM-sarjassa (Espoon Kiekkoseura, Tuusula Ringette, Järvenpään Haukat)
Suomen naisten ringettemaajoukkueen päävalmentaja 2007 ja 2010
Suomen Ringetteliiton hopeinen ansiomerkki 2013