#6 Arja "Allu" Oksanen

Koko kentän hallitsija

Arja ”Allu” Oksanen aloitti ringeten 9-vuotiaana kotiseurassaan VG-62:ssa vuonna 1981 ja naisten SM-joukkueeseen hän liittyi jo 15-vuotiaana. Hänen naisten SM-sarjauransa jatkui aina 2000-luvulle asti ja viimeinen SM-mitali ripustettiin Arja Oksasen kaulaan 2001. Tämän jälkeen hänen pelinsä jatkuivat niin pelaajana kuin pelaajavalmentajanakin sekä lopulta pelkkään valmennukseen keskittyen. Arja Oksasen ringetteura on jatkunut keskeytymättömänä yli neljän vuosikymmenen ajan.

Arja Oksanen on aina edustanut länsirannikon perinteikkäitä ringetteseuroja, VG-62:ta, Raision Nuorisokiekkoa sekä Turun Ringetteä. Näiden ohella hän osallistui ensimmäisiin MM-kisoihin vuonna 1990 ja on siitä lähtien saanut pukea maajoukkuepaidan päällensä aina vuoteen 2000 asti. Arja Oksanen oli voittamassa Suomen ensimmäistä MM-kultaa vuonna 1994. Vaikka hän toimi kotimaisilla kentillä hyökkääjänä, Arja Oksanen täytti maajoukkuepaikan yllätyksellisiin nousuihin kykenevänä puolustajana; niin hyvin, että hänet nimettiin kerran kisojen parhaaksi puolustajaksi.

Huipputasoisena maalintekijänä, periksiantamattomana taistelijana ja aina korkealla tasolla pelanneeksi ringeten huippu-urheilijaksi Arja Oksasen persoona saattoi yllättää häntä tuntemattoman. Hänen yllätyksellisyytensä, hauskuutensa ja positiivisuutensa tekevät hänestä erinomaisen esikuvan myöhemmille ringettepolville.

Ringeten naisten SM-sarja 1998-2005 (VG-62 ja Raision Nuorisokiekko)
Pelaajavalmentajana 2004-2005 (Raision Nuorisokiekko)
Valmentajana 2002-2022
Neljä ringeten naisten Suomen mestaruutta (VG-62)
Ringeten SM-sarjan All Stars
SM-sarjan arvokkain pelaaja (Agnes Jacks Trophy) 1997
Vuoden ringettepelaaja (Urheilutoimittajien liitto) 1992 ja 1997
Kaksi ringeten naisten SM-sarjan pistepörssin voittoa
SM-sarjan pistekeskiarvo 3.09
Ringeten naisten maailmanmestari 1994 ja 2000
Ringeten MM-kisojen All Stars -puolustaja 1990
Ringeten EuroTourin voittaja 1998
Ringeten huippuvalmentajatutkinto
Suomen Ringetteliiton ansiomerkki kultaisin lehvin 2019