#4 Merja "Meku" Hedman

Palkittu ringeten "moniottelija"

Merja Hedman on yksi suomalaisen ringeten kaikkien aikojen keskeisimmistä avainhenkilöistä. Hän ”hurahti” ringetteen jo sen hentoisten alkuaskelten aikana ja on ollut mukana toiminnassa viiden vuosikymmenen aikana. Merja Hedman perusti muiden teini-ikäisten ystäviensä kanssa vuonna 1981 Ringette Walapaisin, jossa hän toimi lähes kaikissa tehtävissä: pelaajana ja valmentajana sekä turnausten, koulutapahtumien ja ulkomaille suuntautuneiden pelimatkojen järjestelijänä. Näin siis jo ennen hänen 20. ikävuottaan.

Merja Hedman rekrytoitiin vuonna 1984 Suomen Ringetteliiton ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi, missä hänen tehtäväkseen tuli suomalaisen ringeten kehittäminen täysimittaiseksi valtakunnalliseksi liikunta- ja urheilutoiminnaksi. Tähän liittyivät hyväksynnät SVUL:n jäseneksi ja valtion liikunta-avustusten saajaksi, Ringetteliiton toimiston perustaminen ja toimintatapojen kehittäminen, Ringette-lehden julkaisun aloittaminen ja yhteistyökumppanuuksien rakentaminen.  

Lähes kaikki nykypäivän ringetestä tutut toimintamuodot kantavat Merja Hedmanin kätten jälkiä. Häntä kuvaa hyvin Ringetteliiton 30-vuotishistoriikin maininta ”(Merja Hedmanin) avoimen ja osallistuvan työskentelytavan vuoksi ringette sai SLU-talon työympäristössä kokoaan suuremman merkityksen”. Merja Hedmanille luovutettiin valtakunnallinen liikunnan ja urheilun tasa-arvon kunniapalkinto vuonna 2000.

Merja Hedman on myöhemmin käynnistänyt ringettekoulun Abu Dhabissa, toiminnan tavoittaessa lapsia ja nuoria yli 24 kansakunnasta. Suomessa hän on vuonna 2020 perustanut jo toisen ringetteseuransa, lohjalaisen Apple Tree Ringeten, jossa hän on toiminut sekä seuran puheenjohtajana että valmentajana.

Ringette Walapaisin perustaja, luottamushenkilö ja valmentaja 1981-1990
Suomen Ringetteliiton toiminnanjohtaja 1984-1999
Ringeten ensimmäisten kotikisojen pääsihteeri (Helsinki) 1992
EuroTourin järjestäminen 1998
Rock on Ice ’99 -tapahtuman järjestäminen 1999
Abu Dhabi Ringette Rafales perustaja ja valmentaja 2012
Apple Tree Ringeten perustaja, puheenjohtaja ja valmentaja 2020
Suomen Ringetteliiton kultainen ansiomerkki 1999
Liikunnan tasa-arvon kunniapalkinto (Piikkarit) 2000