#31 Anne Pohjola

G.O.A.T

Anne Pohjola oli pelannut ringetteä 33 vuotta saavuttaessaan seitsemännen maailmanmestaruutensa. Hänet nostettiin poikkeusluvalla ringeten SM-sarjaan jo 14-vuotiaana. Hän pelasi SM-sarjassa 20 kautta ja tuli kilpapelaajaurallaan valituksi Urheilutoimittajien liiton vuoden ringettepelaajaksi käsittämättömät 10 kertaa.

Anne Pohjola oli yksi Lapinlahden Luistimen (LL-89) pitkän kultakimaran avainhenkilöistä. Hän voitti joukkueensa kanssa yhdeksän (9) Suomen mestaruutta, jotka saivat jatkoa kahdella mestaruudella Nokian Urheilijoissa ja yhdellä Raision Nuorisokiekossa. Täysi tusina on myös Suomessa kaikkien aikojen saavutus. Anne Pohjola on tehtaillut SM-sarjassa yli 3500 pistettä uskomattomalla yli viiden pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. On vaikea nähdä, että vastaaviin saavutuksiin tultaisiin pitkään aikaan yltämään.

Anne Pohjolaa ei voi olla näkemättä kentällä, eikä hänen pelisuorituksiinsa voi suhtautua tunteettomasti. Nopean kehityskaarensa alussa Anne Pohjolan taistelutahto ylitti hänen taitotasonsa, mikä näyttäytyi suurena määränä jäähyminuutteja. Taistelutahto ei laimentunut jatkossakaan, minkä hänen vastapelaajansa hyvin tiesivät, mutta taitotaso nousi tekijäksi, joka ei voinut jäädä keneltäkään näkemättä.

Anne Pohjolan tapa hallita mailaa, rengasta ja koko kehon liikkeitä vartaloharhautuksineen on vailla vertaa. Jos ringeten taitovideoita voisi tehdä vain yhdestä pelaajasta, valinta olisi selvä. Kun taitoon yhdistyy valtava halu tehdä maaleja, hallitseva kilpailuhenkisyys ja kyky ratkaista, syntyy lajilegendoja. Vastaava yhdistelmä suuressa kaupallisessa lajissa aiheuttaisi mittavan kansallisen tai kansainvälisen ilmiön. Vaikka tällaisiin ei ringetessä voida yltää, Anne Pohjola säilyy pitkään lajia tuntevien malliesimerkkinä henkilökohtaisesta panostuksesta, sitoutumisesta ja pitkäjänteisestä määrätietoisuudesta.

Se, että Anne Pohjola on antanut panoksensa pitkien kilpailumatkojen takaa, työurastaan ja taloudestaan tinkien, lapinlahtelaisia aina auttaen ja tukien, on ihailtavaa. Tiivis ilmaisu, Greatest Of All Times, asettuu - muitakin korkealle arvostaen - Anne Pohjolan kohdalla kohdalleen paremmin kuin kenenkään muun.

Ringeten naisten SM-sarja 1999-2023 (Lapinlahden Luistin -89, Nokian Urheilijat, Raision Nuorisokiekko)
12 ringeten naisten Suomen mestaruutta 2002, 2003, 2009, 2010, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2018, 2021 ja 2023 (Lapinlahden Luistin -89, Nokian Urheilijat, Raision Nuorisokiekko)
SM-sarjan All Stars -hyökkääjä ja keskushyökkääjä 2007, 2008, 2009, 2010, 2014, 2019 ja 2020
SM-sarjan arvokkain pelaaja (Agnes Jacks Trophy) 2008, 2009 ja 2014
SM-sarjan pistekeskiarvo 5.69 (1.8.2023)
Vuoden ringettepelaaja (Urheilutoimittajien liitto) 2009, 2011, 2012, 2013, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022
Ringeten naisten maailmanmestari 2007, 2010, 2013, 2016, 2017, 2019 ja 2022
Seurajoukkueiden maailmanmestari 2011 (Lapinlahden Luistin -89)