#29 Kari Lahti

Esimerkillinen yhdistystoimija

Kari Lahti tuli mukaan ringetteen samalla tavalla kuin useimmat luottamushenkilöt, tyttärensä harrastusta tukemaan ja joukkueenjohtajan tehtävään. Hän ymmärsi hyvin lajin keskeisen menestystekijän, tyttöjen mahdollisuuden kokea yhdessä joukkuepelaamisen ylä- ja alamäet. Kari Lahti pääsi edistämään tätä ensin Etelä-Suomen alueen puheenjohtajana ja siitä edelleen koko Suomen Ringetteliiton pitkäaikaisena puheenjohtajana.

Kari Lahti on tarkka, perusteellinen ja varmaotteinen yhdistystoimija. Hän ymmärsi myös verkostojen ja osallistamisen merkityksen vapaaehtoispohjaisessa toiminnassa. Kari Lahden johdolla muodostettiin peräti 16 työryhmää tai valiokuntaa lajin kehittämiseksi ja osaamisperustan vahvistamiseksi. Näin voitiin kehittää aluehallitusten toimintaa, sarjatoimintaa, tulospalvelua sekä toimitsija- ja erotuomarikoulutusta. Kari Lahden myötävaikutuksella lajiin istutettiin myös Ringeten Reilun Pelin periaatteet.

Kari Lahti kohtasi vaativimman haasteensa, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö edellytti lajilittojen yhdistymisiä. Hän neuvotteli ja johti ringeten ja kaukalopallon yhdistymisen, pitäen samalla huolta siitä, että lajit säilyttävät riittävän toiminnallisen ja taloudellisen itsenäisyyden. Tämä päätös osoittautui ratkaisevan tärkeäksi, kun yhteinen liitto päätettiin myöhemmin purkaa. Tunnollisena vastuunkantajana Kari Lahti oli jälleen käytettävissä liiton johtoon tilanteessa, jossa ringeten tuli saada nopeasti vahva käynnistys itsenäisenä lajiliittona.

Joukkueenjohtaja, Lahti Ringette 1997-2001
Puheenjohtaja, Ringeten Etelä-Suomen alue 2001-2007
Puheenjohtaja, Suomen Ringetteliitto, 2007-2014, 2020
Suomen Ringetteliiton kultainen ansiomerkki 2015
Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton kunniapuheenjohtaja 2018
Ringetteliiton kunniapuheenjohtaja 2020
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi 2020