#27 Elina "Epu" Raesola

Vuodesta toiseen kärjessä

Elina Raesolan ringetteura on tätä kirjoittaessa kestänyt lähes 33 vuotta, joista yli 20 vuotta SM-sarjassa. Tämä on merkinnyt aivan poikkeuksellista sitoutumista ringetteen, mikä on näkynyt aina työ- ja asuinpaikan valintaa myöten. Näin Elina Raesolalle on kertynyt lähes 700 SM-sarjaottelua ja hän on yksi kolmesta 3000 pistettä naisten SM-sarjassa ylittäneestä pelaajasta.

Elina Raesolan saavutukset ja huipulla pysyminen ei ole sattumaa. Hänen ajankäyttönsä ringetteen on verrattavissa ammattiurheilijaan. Elina Raesola käyttää paljon aikaa ottelutallenteiden analysointiin, pelitilanteista käytäviin keskusteluihin, joukkuekavereilta saatuun palautteeseen ja erityisesti harjoitteluun. Hänen peliälynsä, tilanneymmärryksensä, sijoittumisensa sekä syöttö- ja maalintekomahdollisuuksien nopeat oivaltamiset näkyvät kaikkien näiden vuosienkin jälkeen tiukoissakin pelitilanteissa.

Kun peliälyyn yhdistetään viiltävän terävät, yllättävät ja kovat laukaukset, ei ole mitään ihmeteltävää siinä, että hänen nimensä on vuodesta toiseen SM-sarjan pistepörssin kärjessä. Tämän ohella Elina Raesola on valittu viisi kertaa Urheilutoimittajien liiton vuoden ringettepelaajaksi sekä naisten SM-sarjan että ringeten MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Elina Raesola on toiminut SM-sarjajoukkueensa varakapteenina vuodesta toiseen. Hänet tunnetaan esimerkillisenä joukkuepelaajana, hyvänä kuuntelijana, muiden näkemysten huomioon ottajana sekä kaikkien hyvinvoinnin merkityksen ymmärtäjänä. Paineistetussakin tilanteissa Elina Raesola säilyttää rauhallisuutensa ja on periksiantamattomuuteen liitettynä joukkueensa kantava voima aina ratkaisuhetkiä myöten.

Ringeten naisten SM-sarja 1989-2023 (Luvian Kiekko -82, VG-62, Nokian Urheilijat)
Kuusi naisten Suomen mestaruutta 2004, 2005, 2007, 2019, 2020 ja 2022 (Luvian Kiekko -82, Nokian Urheilijat)
Vuoden ringettepelaaja (Urheilutoimittajien liitto) 2006, 2007 ja 2008
Naisten SM-sarjan All Stars 2004, 2005, 2006, 2007,2008 ja 2017
SM-sarjan pistekeskiarvo 4.35 (1.8.2023)
Ringeten naisten maailmanmestari 2004, 2007 ja 2010
Ringeten naisten MM-kisojen arvokkain pelaaja (MVP) 2007
Päävalmentaja, naisten SM-sarja 2022- (Nokian Urheilijat)