#21 Kristiina "Krisse" Heinonen

Ringeten moniottelija

Kristiina Heinosen kotiseura oli Raision Nuorisokiekko, jossa hän aloitti F-juniorina, päätyen B-nuorena seuran edustusjoukkueeseen ja SM-sarjaan vuonna 1993. Hän pelasi sarjassa 12 vuotta, jona aikana tuli valituksi Suomen naisten maajoukkueeseen viisi kertaa. Maajoukkueessa Kristiina Heinonen saavutti kaksi maailmanmestaruutta ja EuroTour 98:n voiton. Vaikka hänellä on lukuisia juniorisarjojen mitaleita, myös kultaisia sekä naisten kahdeksan SM-mitalia, SM-sarjan All Stars -puolustajuus ja maailmanmestarikapteenin kokemus, SM-kulta jäi Kristiina Heinoselta saavuttamatta.

Hänen muu ringetteuransa kyllä paikkasi tämän aukon. Kristiina Heinonen siirtyi pelaajasta Espoon Kiekkoseuran edustusjoukkueen valmentajaksi ja jatkoi komeaa mitalisarjaansa tässä tehtävässä. Vastaavasti jatkui myös maailmanmestaruussarja, naisten maajoukkueen johtajana. Kristiina Heinosen monipuolisuus nosti hänet myös liittotason luottamustehtäviin. Näihin kuului monivuotinen liittohallituksen jäsenyys, Tie Huipulle -työryhmän jäsenyys aina Kansainvälisen Ringetteliiton (IRF) varapuheenjohtajuuteen saakka.

Kristiina Heinonen tunnettiin erittäin tunnollisena harjoittelijana ja fyysisesti vahvana puolustajana. Pelaajana hän oli analyyttinen ja joukkuepelaajana pidetty. Kristiina Heinosen kohtelias tapa lähestyä vaikeitakin asioita nosti hänen arvostustaan sekä pelaajana että valmentajana. Korkeat luottamustehtävät olivat luonteva jatko hänen monipuoliselle osaamisprofiililleen.

Ringeten naisten SM-sarja 1994-2005 (Raision Nuorisokiekko, Lapinlahden Luistin -89, Espoon Kiekkoseura, Hyvinkää Ringette)
SM-sarjan All Stars -puolustaja 2004
Ringeten naisten maailmanmestari 2000 ja 2004
Suomen naisten ringettemaajoukkueen kapteeni 2004
Ringeten EuroTourin voittaja 1998
Joukkueenjohtaja, Suomen naisten ringettemaajoukkue 2005-2009
Valmentaja, naisten SM-sarja 2006-2010 (Espoon Kiekkoseura)
Vuoden valmentaja (SM-sarja) 2008 (Espoon Kiekkoseura)
Tie Huipulle -työryhmän jäsen
Hallituksen jäsen, Suomen Ringetteliitto 2002-2007
Varapuheenjohtaja, International Ringette Federation (IRF) 2008-2010
Suomen Ringetteliiton hopeinen ansiomerkki 2008
Liikuntatieteen maisteri