#10 Alpo Lindström

Lajiylpeyden esikuva

Alpo Lindström kuuluu niihin tärkeisiin ringettevaikuttajiin, jotka eivät ole pyrkineet parrasvalojen loisteeseen, mutta ovat olleet askelen taaempana tekemässä vaikuttavaa työtä ringeten hyväksi. Hänen jääkiekkoileva poikansa toi ringeten seuransa VG-62:n tietoisuuteen samoihin aikoihin Juuso Wahlstenin kanssa. Alpo ja Jan Lindströmin suururakoinnin ansiosta VG-62 oli pitkän aikaa Suomen menestyksellisin ringetteseura.

Alpo Lindström kuului lajin alkuvuosien voimahahmoihin. Hän tuli valituksi lajin ensimmäiseen liittohallitukseen ja sen kilpailutyöryhmään. VG-62 sai myös ensimmäisenä suomalaisena seurana kansainvälisen peliluvan ja teki ringetteturnausmatkan Kanadaan. Alpo Lindström osallistui lajin ensimmäisen valmentajien opaskirjan laatimiseen. Hänet valittiin myös Kansainvälisen Ringetteliiton ensimmäisen hallituksen jäseneksi.

Vaikka Alpo Lindströmin työ koko suomalaisen ja kansainvälisen ringeten edistämiseksi oli merkittävää, hänen panoksensa ringeten hyväksi oli näkyvintä Naantalissa. VG-62 oli vuosina 1981-1992 korkeimmalla tasolla voittamaton, paria vuotta lukuun ottamatta. Seuran nuorisotyö on ollut kautta aikojen lajin kärjessä. VG-62 on ollut pitkäaikainen Sinettiseura ja sittemmin Tähtiseura. Tässä kaikessa on Alpo Lindström ollut vahvasti mukana rakentajana, esikuvana ja taustatukena.

Suomen Ringetteliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja jäsen 1983-1990
Kansainvälisen Ringetteliiton (IRF) hallituksen jäsen 1992-1994
Ringetteliiton Varsinais-Suomen alueen puheenjohtaja
VG-62 Ringettejaoksen perustaja, puheenjohtaja ja kunniajäsen #2
Naantalin liikuntalautakunnan jäsen
Naantalin Kunnon kuntalainen
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansiomerkki 1991
Suomen Ringetteliiton kultainen ansiomerkki 2009