Miksi olemme mukana?
Tiedämme, että liikkumattomuus on yksi isoimmista kansanterveydellisistä haasteista. Jäähallien sijaintien ja varusteiden määrästä johtuen harrastajat tuodaan usein autolla jäähallille. Tiedämme myös, että vanhemmilla on treenien aikana hyvää aikaa jatkaa töitä autosta tai jäähallin kahvilasta sekä piipahtaa ruokakaupassa ennen kuin autoon istahtaa punaposkisia harrastajia. Tehdään tähän yhdessä muutos!
Uskomme, että samalla kun lisäämme liikettä arkeen yhdessä, lisäämme myös yhteisöllisyyttä lajimme parissa. Ringetteliiton arvoja mukaillen:
Ilopeli – tulemme toisillemme tutuiksi
Älypeli – lisäämme hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä
Yhteispeli – yhdessä liikkeelle lähteminen on helpompaa
Hanke sisältää kaksi kokonaisuutta
MITEN SEURAT VOIVAT LÄHTEÄ HANKKEESEEN MUKAAN?
Kannustamme seuroja järjestämään hankkeen aikana useampia liikuntahaasteita harrastajien lähipiirin liikunnan lisäämiseksi. Seurojen tehtävä on pohtia sisäisesti sopivaa kisailumuotoa seuratoiminnassa mukana oleville perheille. Ringetteliitto tarjoaa avuksi erilaisia materiaaleja sekä haasteille palkinnoiksi erilaisia tuotepaketteja, joiden sisällöt seura saa itse jakaa valitsemallaan tavalla aktiivisimmille lähipiirin liikkujille. Lähempänä MM-kisoja palkintona mm. lippupaketteja kisoihin! Otamme mielellämme myös innostavien palkintojen osalta toiveita vastaan.
Ringetteliiton esimerkki haasteesta: Käynnistimme elokuussa 2024 Palvelukeskuksen henkilökunnan kesken kävelyhaasteen, jossa tarkoituksena oli saavuttaa 10 000 askelta joka päivä. Joulukuun puoliväliin mennessä tavoite oli saada kasaan yhteensä yli 8 miljoonaa askelta. Tämä saavutettiin ja tiimille kertyi yhteensä yli 9,5 miljoonaa askelta!
Kevään 2025 haasteena Palvelukeskuksella on pyrkiä täyttämään UKK instituutin liikuntasuositukset ja liikkua itselleen nykyiseen nähden kehittävällä tasolla.
HANKKEEN HAASTEKIERROKSET
- Ensimmäinen haastekierros ajoittui joulukuulle 2024 ja tammikuulle 2025. Siihen mukaan lähteneet seurat palkittiin tuotepaketeilla.
- Toinen haastekierros oli helmi- ja maaliskuussa 2025. Seuroja lähti mukaan jo isompi määrä kuin ensimmäiselle kierrokselle! Tällä haastekierroksella oli uudet palkinnot ja palkinnoissa kuultiin myös seurojen toiveita.
- Kolmas haastekierros ajoittui huhti- ja toukokuulle 2025.
- Neljäs haastekierros ajoittuu syys- ja lokakuulle 2025.
- Lisää kahdesta ensimmäisestä haastekierroksesta pääset lukemaan uutisesta.
Valtakunnalliset Perhepäivät ovat toinen osa Koko ringetteperhe yhdessä liikkeelle, muita mukaan kannustaen -hankkeessa. Perhepäivien ideana on tarjota mukavaa liikunnallista tekemistä koko perheelle urheilullisissa maisemissa asiantuntijoiden ohjaamina. Perhepäivien ohjelmat sopivat koko perheelle – tärkeintä on yhdessäolo muiden ringetteperheiden kanssa. Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille lapsiperheille.
- Ensimmäinen Perhepäivä liikutti kokonaisia perheitä Kisakalliossa sunnuntaina 27.10.2024. Päivä oli onnistunut ja siitä saatiin positiivista palautetta.
- Toinen Perhepäivä järjestettiin Kisakalliossa lauantaina 1.3.2025. Päivä oli ensimmäisen tapaan myös onnistunut ja osallistuvat perheet tulivat monelta eri alueelta.
- Kolmas Perhepäivä järjestetään Pajulahdessa sunnuntaina 31.8.2025. Samalla markkinoidaan ringeten MM-kisoja, jotka pelataan marraskuussa Lahdessa.
Kaikki hankkeen materiaalit löytyvät Materiaalipankista, hankkeen omasta kansiosta. Tästä voit lukea lisätietoa materiaaleista ja niiden käyttämisestä.
- Hankkeen infopaketti dioissa kerrotaan lisää mm. haasteideoista ja palkinnoista.
- Jokaiselle seuralle on toimitettu A4-hankejuliste ja sitä voitte itse tulostaa lisää. Kannustamme laittamaan niitä jäähalleille esille.
- Seurat voivat käyttää materiaaleja vapaasti omissa sosiaalisen median kanavissaan.
- Liikuntabingo vanhemmille pelaajan harjoituksien ajalle. Voitte käyttää bingoa hankkeen haastekierroksilla ja laittaa kisan käyntiin seurassanne bingon avulla. Tarkemmat ohjeet bingon käyttämiseen:
- Ladatkaa bingo itsellenne.
- Keskelle voitte lisätä seuran logon esimerkiksi Canvassa.
- Kahteen tyhjään ruutuun voitte itse keksiä ja lisätä haasteet.
- Jakakaa bingo seuranne somessa sekä lähettäkää se joukkueiden sisäisten ryhmien kautta harrastajien vanhemmille.
- Kannustamme myös jakamaan somessa materiaalia bingon suorittamisesta!
- Ringettevanhempien liikuntasuorituksien keräämiseen ohjeet ja valmis Excel-taulukkopohja. Voitte käyttää näitä hankkeen haastekierroksilla ja laittaa kisan käyntiin seuranne ringettevanhempien kesken pelaajan harjoituksien aikana tehdyistä liikuntasuorituksista.
-
Koko ringetteperhe yhdessä liikkeelle -hankkeen materiaalit
Hankkeen markkinointimateriaalit ja haastekierroksien materiaalit seuroille käyttöön.