Ringetteliitto syventää yhteistyötä CoachToolsin kanssa

05.09.2022 19:42

flower

Lajiliitoissa halutaan kehittää urheilutoimintaa ja tukea seuroja, joka on moniulotteista toimintaa. Seuroille pyritään antamaan tukea hallinnollisista asioista valmentamiseen. Asiat poikkeavat usein toisistaan ja vaativat erilaista osaamista niin liiton, seuran, kuin joukkueenkin tasolla. Urheilusta kun on kyse, niin kehityksen keskiössä on tietysti halu panostaa valmentajiin ja valmentamisen kehittämiseen. Joukkueissa ja seuroissa on jo aiemmin huomattu, kuinka nykyaikaisilla digitaalisilla työkaluilla voidaan säästää valmentajien aikaa, parantaa tekemisen laatua sekä lisätä urheilijoiden kuuluvuutta. Tähän luonnollisena jatkumona ylätasolla lajiliitoissa on noussut tarvetta tehostaa omaa toimintaa sekä oman tekemisen vaikuttavuutta kaikkien valmentajien saataville.

Ringeten lajiharjoitekirjastoilla apua kaikille valmentajille

Valmentajat arvioivat 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan urheilijoiden kokonaisvaltaisen seurannan jälkeen toiseksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi valmiit harjoitekirjaston. Lajiliitot ja seurat jalkauttavat valmennuslinjaansa avainharjoitteiden kautta, jotka voi jakaa helppokäyttöisten digitaalisten valmennustyökalujen avulla valmentajilleen.

”Kantavana ajatuksena CoachToolsin kanssa yhteistyössä meillä on ollut saada tukea kaikkien ringeten valmentajien saataville. Olemme keränneet lajin parhaat harjoitteet nyt yhteen ja rakentaneet niistä monipuolisen harjoitekirjaston, joka julkaistaan 12.9. koulutuksien yhteydessä. Valmentajat kaipaavat esimerkkejä ja ideoita tekemiseen. Liiton harjoitekirjasto vastaa tähän huutoon. Aloitamme 50 harjoitteen pankilla, jota tulemme kasvattamaan tulevan kauden aikana lisää. Tulevien vuosien aikana määrä tulee nousemaan vielä merkittävästi.” kertoo Suomen Ringetteliiton osaamisen kehittäjä Matti Virtanen

Ringetteliitto laajentaa valmennusalustan käyttöä

Kauden 2021-2022 aikana CoachTools-valmennusalusta oli käytössä SM- ja Ykkössarjajoukkueilla. joukkueilla. ”Lähdimme viime kaudella liikkeelle SM- ja Ykkössarjajoukkueiden kanssa. Nyt laajennamme käyttöä B:n ja C:n SM-sarjoihin. Haluamme tuoda valmentajille käyttöön helppokäyttöisen työkalun, jonka avulla jokainen pystyy tehostamaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Ymmärrämme, että kyseessä on monelle valmentajalle muutos omassa tekemisessä, joka ottaa aikaa ja aiheuttaa tunteita. Olemme yhdessä CoachToolsin kanssa rakentaneet mahdollisimman matalan kynnyksen käyttöönotolle” kertoo Ringetteliiton Toiminnanjohtaja Anu Pitkänen.

”Ensimmäinen askel on meidän kokemuksiemme mukaan se isoin.” lisää CoachToolsin Tero Hänninen. ”Olemme rakentaneet käyttöönotolle hyvät mallit ja tuemme alustan käytössä vahvasti tuen ja koulutuksien kautta. Olemme Matin ja Anun kanssa tehneet suunnitelman jouluun asti koulutuksista ja tuesta mitä tarjoamme. Ensimmäinen askel on 12.9. järjestettävä koulutus, johon mukaan olemme pyytäneet muutaman valmentajan kertomaan alustan käyttökokemuksista arjessa. Suhtaudumme yhteistyöhön Ringeten parissa intohimolla – olemme auttamassa lajia, mutta samalla oppimassa liittotason tarpeista ja prosesseista. Olemme saaneet jo hyvää kokemusta Ringeten maajoukkuetoiminnan sekä valmentajakoulutuksien kautta.” kertoo Hänninen

CoachTools on valmennusalusta, jossa on kaikki tarvittavat valmennustyökalut yhdessä paikassa tapahtumien suunnittelusta urheilijoiden kuulemiseen. Helppokäyttöinen alusta valmentajille ja valmennuspäälliköille, urheilijalähtöisellä lähestymisellä. Tehokkaiden digitaalisten työkalujen avulla säästät aikaa, parannat laatua ja mahdollistat tien menestykseen.

 

Lisätietoja yhteistyöstä:

CoachTools:
Tero Hänninen
+358 40 673 4393
tero.hanninen@coachtools.net

Suomen Ringetteliitto
Matti Virtanen
Osaamisen kehittäjä
+358 40 7405750
matti.virtanen@ringette.fi