VUOSI 2022 – SUOMALAISEN RINGETEN NÄYTÖN PAIKKA

12.10.2021, Markku Koli, Puheenjohtaja, Suomen Ringetteliitto

Ringetteväen huomio on vahvasti kiinnittynyt alkaneeseen kauteen ja toiminnan palauttamiseen koko mittaansa. Onkin toivottavaa, että kaikki harrastajamme palaavat innokkaasti takaisin, nostamaan ringeten aiempaa näkyvämmin suomalaiselle urheilukartalle. Nosto on alkanut ja huipentuu kutakuinkin tasan vuoden päästä.

Uusi ilme on antaa alkutahdit

Ringeten voima on vapaaehtoisten sydämissä. Vaikka tällä voimalla on saavutettu jo uskomattoman paljon, emme ole kokeneet kaikkea sitä arvostusta, jonka ansaitsemme. Yksi monista syistä on se, että lajimme yleisilme on ollut epäselvä ja pirstoutunut. Selkeiden ja mieliinpainuvien brändien valtaamassa maailmassamme myös vähän liian harrastajamainen. Uusi laji-ilmeemme alkaa korjaamaan tätä puutetta. Pala kerrallaan.

Jo tähän saakka saatu palaute ensimmäisestä brändivaiheesta on ihan mahtavaa. Se, että uuden ilmeen tekemiseen on osallistunut suurempi joukko meitä kuin koskaan ennen, on osoitus myös siitä, että haluamme uusien juttujemme olevan yhteisiä. Meidän juttuja. Työ jatkuu ja uskon, että saamme kaikki kokea vielä useampia positiivisia yllätyksiä. Ilopeli.

Paljon uutta on jo tehty ja lisää on tulossa

Uuden ilmeen myötä suomalainen ringette siirtyy uuden strategian toiseen vaiheeseen. Toimintaedellytyksemme alkavat olla sillä tasolla, että päästään rakentamaan uutta sen sijaan, että vain korjaisimme vanhaa.

Meillä on uusi seuroja palveleva organisaatio, uusi aluekouluttajajärjestelmä, uudet työryhmät ideoimassa ja sparraamassa liittohallitusta ja palvelukeskusta, joustavuutta lisänneet sääntöuudistukset, tukijärjestelyjä uusille seuroille ja joukkueille, olennaisesti lisääntynyt vuorovaikutus pelaajien ja muiden harrastajien kanssa sekä arvopohjaiset pelisäännöt joukkueille. Ja paljon pienempiä uudistuksia sekä lisääkin jo tulollaan. Tekemällä fiksuja asioita fiksusti saamme aikaan harppauksia, emme ainoastaan pieniä askelia. Älypeli.

Näyttö annetaan yhdessä

Jos uudesta ringetestä halutaan nostaa yksi menestystekijä muita tärkeämmäksi, se on yhdessä tekeminen. Ringette kasvoi aikanaan tyhjästä innostuksella ja yhteistyöllä. Vaikka tuosta ajasta on vuosikymmeniä, tehoavat samat lääkkeet edelleen. Kunhan vain maltetaan kuunnella ja keskustella, arvostaa itsemme ohella myös muita sekä innostua pienistä pärjäämisistä, seuraavat isommat pärjäämiset perässä.

Yhdessä tekemisen huipentuma tulee olemaan kaikkien aikojen suurin ringettetapahtuma, vuoden 2022 ringeten maailmanmestaruuskisat. Niistä tulee meille todellinen näytön paikka. Täysi katsomo, laadukas televisiotuotanto, kiinnostavat oheistapahtumat ja arvokas tuki valtionjohdostamme ovat hyviä lähtökohtia. Täyden katsomon teemme todeksi yhdessä. Sitä varten ensimmäisen loppuottelun lippujen myyntituotot jäävät ne myyneiden seurojen käyttöön lyhentämättöminä. Uusi asia tämäkin ja uusi mahdollisuus meille kaikille. Yhteispeli.

 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne