Lahti Ringeten Enni Suokas lähdössä Kanadaan

22.02.2023, Lahti Ringette


Kuva: WeHeartRingette 

Moikka, tässä kirjoittelee Lahti Ringeten B-joukkueen kapteeni Enni Suokas. Olen vuonna 2006 syntynyt ja pelaan kolmatta kautta B-junnuissa. Ja tänä kautena olen päässyt testaamaan myös SM-sarjan tasoa. SM-sarjan pelien pelaaminen oli yksi isoimmista ajankohtaisista tavoitteistani, jonka takia tuli kesällä treenattua. Myös yksi tavoitteistani on U18-maajoukkueleireille pääseminen, joka on tähän asti toteutunut.

Myös uskon yhtenä vaikuttava tekijänä tavoitteiteni saavuttamiseen on urheilulukioon pääseminen. Urheilulukion myötä olen saanut kolme ohjattua aamuharjoitusta, jotka ovat vaikuttaneet paljon kehitykseeni kauden aikana. Myös urheilulukiossa käydyt kurssit esimerkiksi valmennusopista, ovat auttaneet minua myös ymmärtämään minkälaista harjoittelua tarvitaan kehittymiseen. Vaikka koen itseni erittäin motivoituneeksi, välillä voi 6 treenit joka viikko, ja siihen päälle pelit tuntua raskailta. Tiistaisin treenit loppuvat klo 21.15, ja seuraavana aamuna pitäisi olla klo 8 aamulla jäällä. Keskiviikkona koulu alkaa 10 ja loppuu 16, jonka jälkeen harjoitukset klo 19-21.20.  Välillä uupumus painaa päälle ja lukiossakaan pärjääminen ei ole itsestäänselvyys. Kuitenkin ajatus siitä, että moni muukin on tähän pystynyt, saa minut ajattelemaan, että minäkin tähän pystyn!

Olen lähdössä loppukesästä vuosivaihtoon Kanadaan, jossa ringeten pelaaminen jatkuu hieman eri maisemissa. Vaihtoon lähtemisen idea tuli, kun kuulin, kuinka hieno kokemus se on, ja paljon se on auttanut ihmisiä ymmärtämään asioita uudella tavalla. Myös ringeten pelaaminen siellä on ehdottomasti yksi asia, jota odotan eniten. Ja olen nyt jo pistänyt monet kanadalaisjoukkueet seurantaan ????. Mutta tällä hetkellä keskityn oman joukkueeni pärjäämiseen BSM-sarjassa, sillä kausi on jo loppusoralla. Uskon, että tänä vuonna joukkueemme onnistuu taistelemaan mitalipeleihin asti.

Enni Suokas Lahti Ringette B-joukkue 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne