Tampereen Tesomalla pelattiin tänään Ykkössarjan toinen finaali, jossa mestaruus oli katkolla eilen jatkoajalla Ilveksen voittaneelle UJK:lle. Neljä erää ei riittänyt tänäänkään uskomattoman tiukassa trillerissä, mutta jatkoerässä UJK tykitti voittomaalin ylivoimalla kolmea vastaan reilun kuuden minuutin pelin jälkeen ja pääsi juhlimaan sarjan voittoa lukemin 6–7.
Ykkössarjan kahden parhaan joukkueen finaalisarja oli niin tiukka ja tasainen kuin olettaa sopiikin. Lauantaina UJK voitti kotonaan jatkoajalla luvuin 4–3 ja varmisti tänään mestaruutensa vierasvoitolla Ykkössarjan pudotuspeleistä tutuiksi tulleilla six-seven-lukemilla. Finaalisarjaan liittyy myös eräs hyvin epätodennäköinen tilastokuriositeetti. UJK:n voittomaalin taikoi lauantain ottelussa jatkoajalla Vivica Andersson Ilveksen Sara Heimolan ja Inka Semin todistaessa tapahtumia jäähyaitiosta, ja täysin sama kuvio toistui tänään. Kuka muistaa vastaavaa tapahtuneen?
Mestarijoukkue UJK tavoitettiin hetken päästä voitokkaan ottelun jälkeen, ja Emma Usvala avaa koko joukkueen tuntoja pelistä.
– Ottelu oli todella tasainen ja koko ajan sai pistää parastaan. Kovaa sai vääntää, eikä vastustaja antanut mitään ilmaiseksi.
Ilves johti ottelua pariinkin otteeseen, mutta UJK tuli aina sinnikkäästi tasoihin.
– Uskottiin omaan tekemiseen ja mentiin vaihto kerrallaan. Yritimme pysyä kiinni omassa, vahvassa pelissämme. Koko joukkueella oli kova tahto voittaa, ja pienetkin onnistumiset pelin sisällä olivat isoja voittoja meille. Sen voimalla tulimme rinnalle ja ohi.
UJK onnistui tänään hyvin alivoimapelaamisessaan, eikä Ilves päässyt rokottamaan erikoistilanteista kertaakaan.
– Alivoimapeli sujui tänään, ja sen ansiosta pysyimme kiinni tuloksessa. Kokonaisuudessaan jengillä oli hyvä fiilis ja usko omaan tekemiseen koko ottelun ajan. Yhdessä taisteltiin, kannustettiin ja napattiin voitto kotiin.
Ilman pokaalia jäänyt Ilves oli luonnollisesti pettynyt tiukan finaalisarjan päätteeksi.
– Oli taas tiukka taisto, sama kaava kuin eilisessä pelissä. Kaikkemme annettiin, mutta nyt se ei riittänyt. Olen ylpeä koko joukkueesta ja kasvutarinasta, joka tällä kaudella nähtiin, Ilveksen kapteeni Anniina Tahvanainen kommentoi.
