U18 juniorimaajoukkue leireili viime viikonloppuna Kolmen kampuksen urheiluopiston Kisakallion toimipisteellä, aurinkoisessa toukokuun säässä. 
Leirille oli kutsuttu pelaajia ikäluokista 2008 ja 2009. Perjantaista sunnuntaihin nähtiin pelaajilta loistavaa tekemistä ja loppuun asti yrittämistä – niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.

U18 juniorimaajoukkueen päävalmentaja Janne Ahoniemi kertoo olevansa erittäin tyytyväinen niin pelaajien suorituksiin kuin koko leirin kokonaisuuteen.

Leirin jälkeiset fiilikset ovat erittäin hyvät. 2008-ikäluokka otti paikkansa vanhempana ikäluokkana hienosti haltuun – he ovat kasvaneet henkisesti vuoden takaisesta valtavan harppauksen. Oma-aloitteisuus, täsmällisyys ja päättäväisyys ovat olleet aina läsnä heidän tekemisessään, eikä tämä leiri ollut poikkeus. 2009-ikäluokka oli puolestaan aivan valloittava ryhmä nuoria urheilijoita, joiden nopea ryhmäytyminen ja hitsautuminen yhteen oli ilahduttavaa katsottavaa. Heistä huokui valtava palo itsensä kehittämiseen koko leirin ajan.

Seuraava U18-testileiri järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, johon myös Ahoniemi valmennustiimeineen kääntää katseensa.

– Elokuun leirin teema tulee olemaan hieman erilainen, vaikka kyseessä on myös testileiri. Lisäksi MM-kisaviikon yhteydessä järjestettävä kansainvälinen U18-kehitystapahtuma kolkuttelee jo ovella. Siitä on tulossa lisätietoa lähitulevaisuudessa.

U18-staffiin vahvistuksia

U18 juniorimaajoukkueen valmennustiimi on saanut täydennystä. Viime kaudella mukaan liittyi Onur Alakas, ja nyt keväällä Eveliina Pensala ja Emma Willman.

Jo toista kauttaan U18-tiimissä valmentava Onur Alakas omaa kahdeksan vuoden kokemuksen valmennuksesta. Hänen valmennusuransa alkoi Järvenpään Haukkojen ringettekoulusta, jossa hän toimi apuohjaajana. Sieltä tie vei G-joukkueen vastuuvalmentajaksi ja jatkui aina E-junioreiden vastuuvalmentajaksi saakka. Tällä hetkellä Alakas suorittaa 2-tason valmentajakoulutusta ja toimii Blue Ringsin valmennuspäällikkönä.

Olen erittäin urheilijakeskeinen ja ihmislähtöinen valmentaja. Pyrin tuomaan esiin pelaajien vahvuuksia ja näyttämään, miten niitä voi hyödyntää jäällä ja oheisharjoittelussa. Haluan olla tukena myös jään ulkopuolella ja keskittyä yksilöiden kehittämiseen sekä olla aidosti läsnä pelaajille.

Eveliina Pensala on toiminut valmentajana Blue Ringsissä jo lähes 14 vuoden ajan. Hänellä on valmennuskokemusta ringettekoulusta B-junioreihin asti. Valmentajana Pensala korostaa läsnäolon ja henkisen hyvinvoinnin merkitystä.

– Haluan olla valmentaja, joka kuuntelee ja auttaa aina, ja pitää huolen siitä, että pelaajilla on hyvä olla myös henkisesti. Panostan siihen, että joukkuepelaaminen kehittyy – niin jäällä kuin sen ulkopuolella.

FoPS:n B-nuorten päävalmentajana toimiva Emma Willman on valmentanut päävalmentajan roolissa jo yli kymmenen vuotta. Hänenkin valmennusuransa alkoi ringettekoulusta ja edeten aina B-nuoriin saakka. Ringette on ollut osa Willmanin elämää lapsuudesta asti, ja pelivuosiakin lajin parissa on kertynyt kymmenkunta.

Tuon U18-juniorimaajoukkueeseen arjen valmennusosaamista, uutta innostuneisuutta ja vahvan sitoutumisen pelaajien kehittämiseen. Tunnen suomalaisen ringeten pelaajapolun ja sen arjen sekä pelaajana että valmentajana. Ymmärrän, millaisia paineita, unelmia ja haasteita nuoret urheilijat kohtaavat, ja haluan olla tukemassa heitä kasvamaan sekä pelaajina että ihmisinä. Tavoitteenani on rakentaa ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa kehittyä kohti omaa huippuaan.

Myös kameran taakse on saatu tuore kasvo, kun U18 juniorimaajoukkueen viestintävastaavan roolin nappasi Roosa Ravantti.

Seuraavan kerran U18 juniorimaajoukkue kokoontuu 29.-30.8.2025 testileirin merkeissä.