Suomen Ringetteliiton syyskokouksessa valitaan erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet. Ringetteliiton sääntöjen 8 §:n mukaan liittohallituksen muodostavat syyskokouksessa valitut liittohallituksen puheenjohtaja ja kuusi (6) varsinaista jäsentä.

Erovuoroiset hallituksen jäsenet

Liittohallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi, valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtaja voidaan valita enintään kolmeksi (3) peräkkäiseksi toimikaudeksi. Liittohallituksen puheenjohtaja Sanja Hovilainen on erovuorossa, ja on käytettävissä toiselle kaksivuotiskaudelle.

Liittohallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) toimintavuotta. Jäsenet valitaan siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Liittohallituksen jäsen voidaan valita enintään kahdeksi (2) peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Ringetteliiton hallituksen kolme erovuoroista jäsentä ovat Pia Pullinen (Helsinki), Jenni Haataja (Espoo) ja Pia Kuitunen (Lahti). Pia Pullisen toimintavuodet täyttyvät 31.12.2026, ja häntä ei näin ollen voida esittää hallituksen jäseneksi.

Seurojen esitykset hallituksen jäsenistä

Ehdollepanotoimikunta pyytää Ringetteliiton jäseniä tekemään ehdotuksensa liittohallituksen puheenjohtajasta ja uusista jäsenistä. Saatujen ehdotusten ja oman arvionsa pohjalta ehdollepanotoimikunta tekee esityksensä syyskokoukselle. Syyskokous tekee päätökset joko ehdollepanotoimikunnan esityksen ja/tai itse kokouksessa tehtyjen esitysten pohjalta.

Liittohallitusten jäseniä ehdotettaessa pyydetään arvioimaan yhdistystoiminnan yleistä tuntemista, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä käsitystä joukkueurheilutoiminnasta Suomessa. Lajiymmärrys ja kokemus ringetestä helpottaa perehtymistä hallitustyöhön. Tehtäviin voidaan esittää myös henkilöitä ringeten ulkopuolelta. Esitettävällä henkilöllä tulee olla halu kehittää lajia ja osaamista, josta liitto hyötyisi.

Ehdotukset pyydetään lähettämään ehdollepanotoimikunnan puheenjohtajalle, liittohallituksen varapuheenjohtaja Pia Pulliselle maanantaihin 12.10.2026 mennessä (pima.pullinen@gmail.com). Ehdotus on vapaamuotoinen, jossa käy ilmi ehdotettavan henkilön osaaminen ja tausta valittavaan tehtävään. Ehdotuksen voi jättää seuran nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö tai vastaava.

Ehdollepanotoimikunnan esitys hallituksen jäseniksi julkaistaan Ringetteliiton verkkosivuilla syyskokouksen kokousaineiston yhteydessä viikkoa ennen syyskokousta.

Ehdollepanotoimikunta
Pia Pullinen, Annastiina Pylvänäinen ja Marja Salenius