Kuva: Timo Kupiainen

Ringettemaajoukkueen toukokuun leiri alkaa tänään perjantaina Kolmen kampuksen Urheiluopiston Kisakallion toimipisteellä.

Ringettemaajoukkueessa katseita kiinnitetään entistä tiukemmin MM-kisoihin, kun marraskuussa Lahdessa pelattaviin kisoihin on enää puolisen vuotta. Tänä viikonloppuna maajoukkue kokoontuu leirille perjantaista lauantaihin Kisakallion kampukselle.

Leirille kutsuttujen pelaajien listan voit katsoa tästä.

Leirin tunnelmia pääset seuraamaan Instagramissa ja Facebookissa.
Instagram: @ringettemaajoukkue Facebook: Suomen Ringettemaajoukkue

Kuva: Viivi Väätänen

Myös U21 nuorten maajoukkue leireilee tulevana viikonloppuna Kisakallion kampuksella.
Leirillä tehdään fysiikkatestit sekä harjoitellaan jäällä ja sen ulkopuolella.
Päävalmentaja Opri Aromaa myöntää, että edessä on merkittävä leiri.

Leiriryhmä U21 nuorilla koostuu taitavista ja urheilullisista pelaajista, joista suurin osa on hyvinkin tuttuja toisillensa. Pääasiassa U21 leiriryhmää tähdittävät 2005 ja 2006 syntyneet pelaajat. Tasavertaisen näytön paikan leirityksessä on kuitenkin onnistunut lunastamaan myös muutama ”nollaseiska”.

Katso kutsuttujen pelaajien lista tästä.

Aromaa kertoo, että U21 joukkueen valmennus on tehnyt erittäin aktiivista seurantatyötä sarjapeleissä.

– Pääsääntöisesti jokainen leirille tuleva pelaaja on näkynyt positiivisesti omassa seurajoukkueessaan, Aromaa kertoo.

Ennen leiriä tehdyt pyörätestit, joissa testataan pelaajan kestävyyskuntoa, toivat luottavaisen fiiliksen päävalmentajalle.

– Niissä on ollut todella hienoja nostoja, mikä taas antaa mahdollisuuden siihen, että voidaan miettiä tulevaa eri tavalla. Leirin aikana kiinnostaa erityisesti nopeusteema, koska meidän pitää olla valmiita terrierimäisesti päälle tuleviin kanadalaisiin, Aromaa sanoo.

– Kyllä sen voi ääneen sanoa, että tämä on merkityksellinen leiri, Aromaa valottaa viitaten elokuun leirin jälkeen edessä oleviin kisavalintoihin.

U21 nuorten maajoukkueen leiriä lauantaista sunnuntaihin voi seurata Instagramissa ja Facebookissa.
Instagram: @ringettejuniorteamsfi Facebook: Ringette Junior Teams Finland