Ringetteperhe, olethan valmis! MM-kotikisojen lipunmyynti on nyt auki!

Ringeten MM-kisat pelataan Lahdessa 3.–9.11.2025! Kotikisat ovat koko ringetteperheen yhteinen juhla, ja nyt on meidän aikamme näyttää, kuinka vahva ja ylpeä ringetteyhteisö meillä on Suomessa.

MM-kisat eivät ole vain huippu-urheilua – ne ovat mahdollisuus kasvattaa lajitietoisuutta, innostaa uusia harrastajia ja vahvistaa ringeten asemaa koko maassa. Tämä onnistuu vain jos me kaikki saavumme Lahden kotikatsomoon ystävien, perheiden ja tuttavien kanssa.

Ringette tarvitsee juuri nyt meitä kaikkia. Meidän tulee olla ylpeitä omasta lajistamme ja kiinnostuneita sen menestyksestä. Kun katsomot täyttyvät sinivalkoisista kannustajista, se ei ainoastaan siivitä Suomen joukkueita kohti menestystä – se myös kertoo koko urheiluväelle, kuinka vahvasti seisomme lajimme takana.

Tule siis mukaan tekemään kotikisoista ikimuistoiset! Yhdessä rakennamme tulevaisuuden, jossa ringette loistaa entistä kirkkaammin.

Nähdään Lahdessa marraskuussa!