Kuva: Lennart Petrell

MAAJOUKKUEELLA KESÄHARJOITTELU KESKIÖSSÄ


Ringettemaajoukkue kokoontuu seuraavalle leirilleen Kisakallioon 22.–24. elokuuta. Leiri toimii tärkeänä välietappina matkalla kohti marraskuussa pelattavia kotikisoja. Elokuun leirille valittu ryhmä antaa kuvan siitä, ketkä ovat yhä mukana kisajoukkueen rakennusprosessissa. Lopullisia valintoja ei kuitenkaan olla vielä tehty, ja tämäkin leiri on näytönpaikka kutsutuille pelaajille.
Katso elokuun leirille kutsutut pelaajat tästä.
Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Kataja painottaa, että vaikka yhteisiä jääharjoituksia ei kesällä järjestetty, ei pelaajien kehityksestä ja valmistautumisesta ole tingitty.

Normaalisti toukokuussa järjestetään maajoukkueleiri, ja sen päätteeksi huolehditaan siitä, että jokaisella pelaajalla on henkilökohtainen harjoitussuunnitelma ja kesäharjoittelun jaksotus kunnossa. Näin varmistetaan, että valmistautuminen marraskuun kotikisoihin etenee suunnitellusti myös taukojen aikana, päävalmentaja Kataja kertoo.

Harjoittelun toteutustavat vaihtelevat pelaajakohtaisesti. Osa pelaajista tekee kesäharjoittelua henkilökohtaisten valmentajien ohjauksessa tai hyödyntää valmennuskeskusten tarjoamia palveluja harjoittelun seurantaan ja läpivientiin. Toiset taas harjoittelevat yhteisesti omissa seurajoukkueissaan, jolloin seuravalmennus ohjaa tekemistä. Katajan mukaan yhteistyö seurajoukkueiden kanssa on ollut tärkeässä roolissa.

Maajoukkuevalmennus on ollut aktiivisesti yhteydessä pelaajiin sekä heidän seuravalmentajiinsa kesän aikana. Olemme käyneet jatkuvaa vuoropuhelua muun muassa harjoittelun jaksottamisesta, sisällöistä, pelaajan arjesta ja tavoitteista sekä harjoitusmotivaatiosta ja työmoraalista. Näin varmistamme, että pelaaja saa riittävästi tukea ja suuntaa myös seuraympäristössään.

Osan kanssa kesäharjoittelu on rakennettu yhteistyössä valmennuksen kanssa.

Joidenkin pelaajien kohdalla olemme yhdessä suunnitelleet tai täydentäneet harjoittelun sisältöä ja rytmitystä. Tällöin pelaajan yksilölliset tarpeet, kehityskohteet ja palautuminen voidaan huomioida entistä paremmin, Kataja korostaa.

LEIRILLÄ HAETAAN NÄYTTÖJÄ – KOKONAISUUS RATKAISEE


Tuleva Kisakallion leiri antaa valmennukselle arvokasta tietoa pelaajien fyysisestä ja henkisestä valmiudesta.

– Fyysisellä puolella merkitystä on niin pyörä- kuin kenttätestien tuloksilla. Lisäksi arvioimme pelaajien kykyä tuoda omia vahvuuksiaan esiin. Tärkeitä osa-alueita ovat pelirohkeus, fyysinen ja henkinen valmius, sitoutuminen ja sopeutuminen ryhmään, omaan rooliin ja pelitapaan, yhteistyökyky sekä muuttuvien tilanteiden hallinta ja sietäminen, Kataja listaa.

Lopullinen kisajoukkue ei kuitenkaan ratkea yhden viikonlopun perusteella.

Päätökset ja valinnat tehdään pitkän ajan leiritysten ja pelaajaseurannan pohjalta. Hyvin tehdyllä ja jaksotetulla kesäharjoittelulla voi pystyä osoittamaan kilpasiskoaan paremmat näytöt tulevalla leirityksellä, millä kääntää valinnan omaksi edukseen.

Kisojen lähestyessä tunnelma tiivistyy. Melko pian elokuun leirin jälkeen julkaistaan Lahdessa marraskuussa maailmanmestaruudesta kamppaileva joukkue.

NUORTEN MAAJOUKKUE: ”OleTAN TYÖNTEON MÄÄRÄN NOUSEVAN SAMALLA HETKELLÄ”

Kuva: Lennart Petrell

Myös U21 nuorilla Lahden kisoihin lähtevä joukkue on muodostumassa kovaa vauhtia. Viikonloppuna 22.–24. elokuuta viimeisen testileirin ryhmä kokoontuu Kisakallioon. Päävalmentaja Opri Aromaa kertoo, että valintaprosessissa on riittänyt mietittävää.
Katso elokuun leirille kutsutut pelaajat klikkaamalla tätä.

Prosessi oli tietysti paljon haastavampi tässä hetkessä. On otettava huomioon pelaajien roolittaminen pelipaikkakohtaisesti, silmällä pitäen tietysti tulevaa kisajoukkuetta, Aromaa kertoo.
Leirin päätteeksi tehdään kisavalinnat. Pelikausi ei ehdi alkaa ennen valintojen lukkoon lyömistä, ja kisojen koittaessa uutta kautta on taas ehditty pelata jo parin kuukauden ajan. Monet pelaavat viime kauteen verrattuna alkavalla kaudella eri sarjatasolla tai jopa eri seurassa.

– Kisajoukkueen valinta osuu meille Suomessa haasteelliseen hetkeen. Monella urheilijalla on tulossa uusia kohtaamisia lajin parissa. Meillä pitää olla ymmärrys siitä, että moni pelaaja voi kehittyä alkavan kauden aikana, Aromaa pohtii.

Yksi asia on selvä. Tulevalla leirillä on mukana vain sellaisia pelaajia, jotka ovat valmiita panostamaan maajoukkueeseen. Aromaa näkee, että kisakutsun kilahtaessa postiin ei pidä helpottua, vaan ymmärtää edelleen kasvanut vaatimustaso.

– Jos kutsu kisajoukkueeseen tulee, oletan työnteon määrän nousevan samalla hetkellä. Tässä kohtaa ei ole aika hengähtää, vaan tehdä vielä enemmän töitä, jotta pystyy olemaan paras mahdollinen itsensä Lahdessa 2025. Unohtamatta oman joukkueen arkea, Aromaa päättää.

Myös U21 nuorten maajoukkueen kisoihin lähtevä ryhmä nimetään pian elokuun leirin jälkeen.

Muistathan seurata maajoukkueita sosiaalisessa mediassa!
Ringettemaajoukkueen leiriä voi seurata Instagramissa: @ringettemaajoukkue
U21 nuoret löydät täältä: @ringettejuniorteamsfi