SM- ja Ykkössarjan Kehityspäivien jatkoilla Kisakalliossa la 23.8. jatkettiin keskustelua ajankohtaisten aiheiden ympärillä kevään tapaamisen jäljiltä. Kutsuttuina tilaisuuteen olivat SM- ja Ykkössarjan joukkueiden valmentajat. Vähintään yhtä edustajaa jokaisesta joukkueesta toivottiin paikalle. Edustettuna oli viisi SM-sarjan ja neljä Ykkössarjan joukkuetta. Tässä tiivistys läpikäydyistä asioista:
Otteluvalvojat Veera Lempiäinen ja Liisa Jokela pitivät puheenvuoron erotuomarikoulutuksen pohjalta käydyistä nostoista, jotka haluttiin tuoda valmentajille ja siten joukkueille tietoon.
Liittoerotuomarit kokoontuivat kausikoulutukseen Kisakallioon elokuun alkupuolella uuden pääkouluttaja Ari Rangin johdolla. Koulutus onnistui hyvin, ja osana koulutusta kuultiin niin pelaajien (Pelaajaverkosto) kuin valmentajien (Kehityspäivät) terveisiä. Osana koulutusta järjestettiin kuntotestit sekä piipahdettiin jäällä harjoittelemassa sijoittumista sekä luistelutekniikkaa.
Otteluvalvojat kävivät Kehityspäivien jatkoilla valmentajille läpi sääntöjä ja muita nostoja, jotka tulevat saamaan huomiota alkaneella kaudella. Näitä ovat:
- Tuomarin koskemattomuus, silloin, kun tuomari ei pysty ennakoimaan kontaktia, joka tulee esimerkiksi takaapäin, kun tuomari ei näe eikä ehdi havainnoimaan lähestyvää pelaajaa. Tällainen kontaktitilanne on ottelurangaistuksen arvoinen. Näitä tilanteita saattaisi tapahtua esimerkiksi vaihtoaition läheisyydessä. Tilanteessa tulee huomioida tuomarin sijoittuminen, liikesuunta, pelaajan mahdollisuus väistää törmäys ja kontaktin voimakkuus. Tuomarin tulee pyrkiä sijoittumaan niin, ettei ole pelin tiellä. Pelaajan tulee kaikin tavoin välttää kontaktitilanteita tuomarin kanssa. Pelaaja siis poistetaan ottelusta välittömästi, ja korvaava pelaaja istuu 4 min jäähyn. Pelaaja on edustuskelvoton, kunnes otteluraportti on läpikäyty. Linjauksella pyritään ennaltaehkäisemään vaarallisia tilanteita.
- ”Hockey rainbow” eli mailan heitto yläkautta puolelta toiselle, kun se täyttää korkean mailan kriteerin katsotaan ensi kaudella jäähyn arvoiseksi.
- Myös liikkuvan screenin tarkennettu tulkinta jatkuu muuttumattomana viime kaudesta. (Peliasento liikkumattomana, riittävän pitkään.) Tästä on informoitu molempien sarjojen joukkueita viime kaudella 31.1.2024 lähetetyllä sähköpostiviestillä.
- Pelaajan kurottautuessa päätyalueelle ylimääräisenä puolustavan joukkueen pelaajana tilanteessa, jossa pelaaja itse on päätyalueen ulkopuolella saaden renkaan hallinnan, tulee aina tuomita jäähy pelin viivyttämisestä.
- Maalivahdin sulkiessa renkaan maalialueen ulkopuolella tulee tilanteesta tuomita jäähy pelin viivyttämisestä. Huom. Koskee myös torjuntatilannetta alueen ulkopuolella, jossa maalivahti ei välittömästi palauta rengasta peliin.
Muut yhteisten (Pelaajaverkosto-tuomarit-valmentajat) keskustelujen pohjalta nimetyt toiveet SM- ja Ykkössarjan otteluihin ovat seuraavat:
Kentällä toivotaan, että keskustelut tuomareiden kanssa pidetään lyhyinä ja asiallisina ja ”inttämiset” ja ”torikokoukset” sekä oman edun tavoittelu tuomareihin vaikuttamalla jätetään edellisiin kausiin.
Kielenkäyttöön kentällä, etenkin toiseen pelaajaan kohdistuvaa, tullaan tarkkailemaan. Tämä toive on lähtenyt pelaajilta tuomareille.
Yleisesti paremmasta vuorovaikutuksesta ja keskinäisen kunnioituksen parantamisesta (vastustajat, tuomarit) saatiin tälle kaudelle toive jo Pelaajaverkostolta viime keväänä. Sitä käsittelivät myös tuomarit, ja nyt valmentajat ja otteluvalvojat.
Pelaajat ovat toivoneet vastustajan huomioimista: Esim. vierasjoukkueena tehdään tilaa sisälämmittelytiloihin, toivotetaan tervetulleeksi kotihalliin, autetaan unohtuneiden tai huoltoa tarvitsevien varusteiden kanssa ja moikataan vastustajia sekä tuomareita.
Kun vastustaja saa jäähyn, sitä ei tarvitse juhlia. Kun vastustajan pelaaja loukkaa itsensä ja joutuu jäämään jään pintaan, annetaan rauha, mahdollinen apu ja tuki, sekä kannustetaan, kun tilanne selviää.
Tuomareiden ja pelaajien toivotaan kommunikoivan keskenään kunnioittavasti.
Valmentajien taas toivotaan johtavan vaihtopenkkiään ja joukkuettaan vastuullisesti (huutelut ja joukkueen kaikkien jäsenten käytöstavat ovat aina lopulta päävalmentajan vastuulla).
Muita, jo toukokuunkin Kehityspäivillä esille nousseita aiheita olivat toiveet REO-säännön päivittämisestä joustavammaksi liikkumiseksi sekä sarjajärjestelmien päivittämisestä.
Tuomareiden videotarkastuksen mahdollisuutta aletaan selvittämään.
Lopuksi käytiin vielä erillinen keskustelu sarjojen tulevaisuudesta. Joukkueiden sarjasta vetäytymiseen pohdittiin mahdollisia ennaltaehkäiseviä keinoja.
Epäselvissä pelitilanteissa, sääntöteknisissä tai tuomaritoimintaan liittyvissä kysymyksissä yhteyttä voi ottaa Katriina Keskitaloon tuomariasettelija@ringette.fi
Kehityspäivien tarkoituksena on luoda yhteinen keskustelualusta valmentajille, verkostoitua, tavata ja keskustella kasvokkain, pohtia sarjojen nykytilaa ja tulevaisuutta sekä viedä tapaamisissa nousseita ajatuksia eteenpäin oikeille tahoille. Seuraavat Kehityspäivät järjestetään keväällä 2026.