SM-karsintasarjassa elettiin tänään ratkaisun hetkiä, kun FoPS:lla ja Lahti Ringetellä oli mahdollisuus katkaista ottelusarja, ja niin myös tapahtui. Molemmat joukkueet nähdään ensi kaudella ansaitusti ja oikeutetusti SM-sarjan kahinoissa.
FoPS:n pitkäaikainen haave ja tavoite realisoitui tänään, kun joukkue voitti kolmannen nousukarsintaottelun Kiekko-Espoota vastaan komein lukemin 12–1 ja selvitti näin tiensä SM-sarjaan. Forssalaiset näyttivät kannustamisen mallia muille ringettepaikkakunnille, kun yli 660 silmäparia todisti tärkeää ja historiallista hetkeä ja pääsi osaksi forssalaisten voitonjuhlia ja hienoa tarinaa, joka on selkeästi pienen paikkakunnan yhteinen asia.
– Meillä oli heti kauden alussa vahva luotto siihen, että mennään pelaamalla SM-sarjaan. Nyt ollaan tässä, hyvin klaarattiin tämä, ja kausi oli nousujohteinen. Oli todella hyvä noste, forssalaisten päävalmentaja Tommi Reunanen kertoo heti tuoreeltaan voitokkaan ottelun jälkeen.
Tänäänkin huiman tehokkaasti pelanneet Luna ja Lili Reunanen komppaavat valmentajaisäänsä onnellisina siitä, että pitkäaikainen haave toteutui viimein.
– Tuntuu todella uskomattomalta ja todella hyvältä, koska tätä on odotettu jo monta kautta, Luna Reunanen sanoo.
– Ja se, että voitiin nostaa oma kasvattiseura SM-sarjaan, jossa FoPS ei ole ikinä ollut. On ihan älyttömän hienoa! Koko ajan on ollut usko joukkueeseen, että nyt hoidamme tämän, ja niin hoidettiin, Lili Reunanen jatkaa.
Forssalaisten ansaitut juhlat olivat valmiina alkamaan.
Kiekko-Espoo nautti karsintasarjan kovista peleistä
Kiekko-Espoon varakapteeni Helmi Backlund kertoo, että kokonaisuudessaan joukkueen kausi alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, ja alkusarjan päätteeksi joukkue komeili tulostaulukon ykkösenä.
– SM-karsintasarja tarjosi meille sitä, mitä olimme odottaneetkin, eli tasaisia ja kovia pelejä, joissa nähtiin itsensä ylittämistä laajalla rintamalla. Erityisesti haluan kiittää seuramme B-joukkueen pelaajia, joita ilman emme olisi selvinneet arjessa emmekä juhlassa, hän sanoo.
Kiekko-Espoon joukkue lähti nousukarsintoihin pienellä kokoonpanolla, mutta joukkuehenki ja tiivis yhteistyö kannattelivat joukkuetta.
– Peleissä korostui jokaisen pelaajan panos, ja kaikki tekivät parhaansa lopputuloksesta huolimatta. Lopulta vastustaja onnistui kuitenkin paremmin kentän kaikilla osa-alueilla ja sinetöi SM-sarjapaikan itselleen. Onnittelut FoPS! Backlund antaa krediittiä niin omilleen kuin forssalaisillekin.
Lahti Ringette lunasti SM-sarjapaikan varmoin ottein
Lahti Ringette selvitti SM-karsintasarjan suvereenisti voittamalla kaikki ottelunsa. Tämän päivän nousukarsintavoitto Blue Rings Akatemiasta sinetöi sen, että Lahti nähdään ansaitusti SM-sarjassa myös ensi kaudella.
– Sarjapaikan lunastaminen nostaa tunteet pintaan todella raskaan loppukauden jälkeen. Karsintasarjaan joutuminen oli todella iso pettymys joukkueelle, mutta syksyn ottelut eivät vaan ottaneet tuulta alleen, Lahden Pihla Alapuranen kommentoi kotimatkalta.
Lahden joukkueen tavoitteena oli hoitaa karsintasarjan ottelut kunnialla maaliin, ja näin myös tapahtui.
– Lisäksi halusimme näyttää muille joukkueelle SM-sarjan ja Ykkössarjan tasoeron ja tehdä selväksi, kumpaan sarjaan kuulumme. Olen todella ylpeä joukkueestamme ja siitä, miten hyvin suoriuduimme vielä tästä viimeisestäkin rutistuksesta, vaikka peleihin latautuminen oli vaikeampaa. Uskon, että ensi kaudella nähdään aika nälkäinen Lahti Ringeten joukkue, Alapuranen ennakoi.
Blue Rings Akatemia jatkaa nälkäisenä Ykkössarjassa
Blue Ringsin Maria Mäki-Kuhna kertoo, että ottelusarjassa oli hyvä vauhti ja tekemisen meininki.
– Lahti lähti ottelusarjaan ennakkosuosikkina, mutta meidän oma tavoitteemme oli nauttia kovista peleistä, ja niitä saatiin. Etenkin toisessa ottelussa pystyimme näyttämään joukkueena omaa tahtotilaamme ja saimme itsestämme sitä parasta irti. Viimeisessä pelissä Lahti näytti, miten kokemuksella saavutetaan paikka ylemmällä sarjatasolla. Heille tsemppiä ensi kauden SM-sarjaan! Me jatkamme oman joukkueemme taivalta jälleen Ykkössarjassa, mutta edelleen hyvin nälkäisenä ja voitontahtoisena porukkana, hän kertoo joukkueensa jatkosuunnitelmia.
