|
|
Kauden 2009-2010 lisenssien määrä ylitti 4000 rajan18.05.2010 Ringetteseurat ovat tehneet hyvää työtä viime vuosien aikana harrastajamäärän kasvattamiseksi. Lisenssien määrässä päästiin ensimmäisen kerran historiassa yli 4000 lisenssin rajan. Kaudella 2009-2010 lopussa lisensseja oli yhteensä 4035. Kasvua edelliseen kauteen nähden oli 3,9%. Suurin kasvu on tullut luonnollisesti pienten lasten määriin, mutta myös aikuisharrastajien määrä on kasvanut.
Kauden aikana seurat esittelivät ringetteä 75 koululla, järjestivät 39 kaveripäivää, yhden kaveriturnauksen ja 10 "Tule kokeilemaan ringetteä" -tapahtumaa. Yhteensä seurojen järjestämiin tapahtumiin osallistui 4615 lasta. Lisäksi seitsemän uutta ringettekoulua aloitti toimintansa. Uusina paikkakuntina ringeten aloittivat Somero ja Sipoo. Someron toiminnan käynnistämisessä auttoi Forssan Palloseuran Juniorit ja Sipoon käynnistämisessä Ringette Walapais Vantaalta. Uuden ringettekouluryhmän entisen lisäksi perustivat EKS Leppävaaran uuteen jäähalliin, Turun Ringette Kaarinaan, Ilves Tesomaan ja Helsinki Ringette Hernesaaren jäähalliin.
Tulevalla kaudella 2010-2011 on tarkoitus edelleen panostaa lajinlevitystapahtumien pitämiseen. Seurojen toivotaan järjestävän ringeten kokeilutapahtumia varsinkin naisten MM-kisojen aikaan Tampereen seudulla ja heti kisojen jälkeen muualla Suomessa. MM-kisat pidetään Tampereella 1.-6.11.2010. Viimeksi kisat järjestettiin Suomessa vuonna 1992 ja 2000. Naisten MM-kisat tulevat Suomen järjestettäväksi noin 8-10 vuoden välein, joten tämä tilaisuus on nyt hyvä käyttää hyväksi.
Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan 43% lapsista ja nuorista harrastaa urheilua urheiluseurassa ja vielä 258 000 lasta ja nuorta haluaisi tulla mukaan seuratoimintaan, joten halukkaita kyllä on, kunhan jaksamme markkinoida lajiamme.
Kts. Lisenssien kehitys 2001-2010
|